[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”pressa-tv” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nauttii suurta kansansuosiota ja osallistuu myös mielellään ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Julkisuudessa on kesän mittaan pohdittu, ottaako Niinistö jo liikaa osaa aiheisiin, jotka eivät suoraan kytkeydy hänen ydinvaltaansa – esimerkkinä EU:n elvytysrahasto.
Verkkouutisten, Hufvudstadsbladetin ja Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä ilmeni, että valtaosa suomalaisista on kuitenkin tyytyväisiä Niinistön aktiivisuuteen. Vastanneista 64 prosenttia katsoi, että Niinistö ottaa ”sopivasti” osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Neljännes jopa katsoi, että ”liian vähän”.
Entä ovatko presidentti-instituution muodolliset valtaoikeudet kohdillaan?
Nykypäivä kysyi sähköpostitse kolmelta kansanedustajalta, mitä he ajattelevat näistä asioista.
1. Ovatko tasavallan presidentin nykyiset valtaoikeudet mielestäsi kohdallaan?
2. Mitä hyötyä presidentti-instituutiosta on?
3. Ulkopolitiikkaa presidentti johtaa yhdessä hallituksen kanssa, mutta EU-politiikka kuuluu hallitukselle. Pitäisikö tätä jakoa jotenkin selkiyttää? Jos, niin miten?
Ruut Sjöblomin (kok.) mielestä presidentillä tulisi olla luonteva rooli EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallituksen rinnalla.
1. Presidentin valtaoikeudet ovat nykyisellään hyvät ja valtiosääntö määrittelee ne varsin tarkasti. Presidentillä on oikeus osallistua myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja julkiset puheet ovat tärkeitä.
On luonnollista, että demokraattisessa valtiossa käydään keskustelua eri instituutioiden roolista ja myös niiden edustajilla on itsellään oikeus osallistua siihen.
2. Pidän presidentti-instituutiota hyvänä ja suomalaiset luottavat siihen. Presidentillä on mahdollisuus myös toimia kansakuntaa yhdistävänä arvojohtajana ja luoda puheillaan esimerkiksi toivoa ja lohtua. Tämä on ollut erityisen arvokasta koronaepidemian aikana, kun moni on kärsinyt koronan vaikutuksista.
On myös hyvä, että presidentti kykenee edustumaan Suomea kansainvälisesti, luomaan suhteita muihin valtionpäämiehiin ja käymään heidän kanssaan niin muodollisia kuin epämuodollisiakin keskusteluita.
3. EU:n yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan, jonka vahvistamisen puolesta presidentti Niinistö on puhunut viisaasti, liittyy mahdollisesti epäselvyyksiä presidentin ja hallituksen vallanjaon suhteen.
Olisi tärkeää, että presidentillä on luonteva rooli EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallituksen rinnalla. Virallisia muutoksia tuskin tarvitaan, mutta instituutioiden välistä rakentavaa ja selkiyttävää vuoropuhelua voi olla tarpeellista käydä.
Atte Harjanne (vihr.) nostaa esiin kysymyksen, miten valtaoikeudet toimisivat tilanteessa, jossa presidentti ei kunnioittaisi demokratiaa ja sen instituutioita.
1. Pääpiirteissään kyllä, ja nykyinen malli on toiminut aika hyvin. Muiden maiden tapahtumien valossa – nyt hyvän sään aikana – olisi silti paikallaan arvioida valtaoikeuksia ja niiden tarkkoja rajoja kriittisesti.
Miten nykyiset valtaoikeudet toimisivat tilanteessa, jossa presidentti ei kunnioittaisi demokratiaa ja sen instituutioita tai edes pyrkisi edustamaan koko kansaa vaan jakamaan sitä? Demokratian rakenteet on suunniteltava niin, että ne kestävät yritykset murtaa sitä. Perusajatuksena nykyinen vallanjako vaikuttaisi olevan joka tapauksessa kelpo pohja järjestelmän kehittämiselle tai tarkennuksille. Presidentin vallankäytön läpinäkyvyydestä ja avoimuudesta on tärkeä pitää huolta.
2. Suoraan kansan valitsema presidentti voi tuoda politiikkaan jatkuvuutta ja osaltaan hajauttaa valtaa. Presidentti-instituution suosio ja luottamus on käsittääkseni varsin korkealla tasolla, vaikka sitä on tietysti vaikea täysin irrottaa henkilöstä.
Kyllä Suomi pyörisi ilman presidenttiäkin, mutta korvaavan mallin täytyisi nauttia kansalaisten luottamusta eikä se saisi ainakaan heikentää vallankäytön läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä. Toimiva presidentti-instituutio voi myös antaa lisää vipua Suomen ulkopoliittiseen vaikuttavuuteen esimerkiksi globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Viisas, valistunut ja demokratiaa kunnioittava presidentti on tietysti kaikkien näiden hyötyjen edellytys.
3. Jako on sinänsä tätä nykyä melko selkeä, mutta nojaa tietysti toimivaan yhteistyöhön ja keskinäiseen luottamukseen. Olennaista on, että valtionjohdolla on selkeä ja yhteinen näkemys siitä, mikä on Suomen ulkopoliittinen etu ja linja, ja mitä ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita EU-vaikuttamiselle asetetaan. Tämän edellytys on avoin ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelu ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjoista vaalien alla ja niiden välissä.
Poliittinen keskustelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta itsessään ja osana EU:ta kaipaisikin lisää tilaa ja vauhtia.
Janne Heikkinen (kok.) pohtii jopa valtaoikeuksien kasvattamista, millä voitaisiin välttää umpipoliittisimpia virkanimityksiä.
1. Presidentin valtaoikeudet ovat nykyisin varsin hyvin kohdillaan. Täysin valtaoikeudeton seremoniallinen presidentti-instituutio ei ole tarkoituksenmukainen.
Olen pohtinut, voisiko presidentin valtaoikeuksia jopa kasvattaa liittyen tiettyihin nimityksiin, kuten ministeriöiden kansliapäälliköihin esimerkiksi siten, että nimitysesitys tulee hyväksyttää myös tasavallan presidentillä. Tällainen järjestely saattaisi luoda kannustimen välttää kaikkein umpipoliittisimpia virkanimityksiä.
2. Presidentti pystyy edustamaan Suomea ulkomailla paremmin kuin enemmän päivänpolitiikkaan sidottu hallitus. Presidentti-instituutio nauttii kansan luottamusta. Hallituksesta erillinen valtionpäämies on parhaimmillaan hyvä moraalinvartija yhteiskunnassa laajemmin sekä poliittisessa järjestelmässä erityisesti.
Saksa, Irlanti, Viro, Liettua ja Latvia ovat esimerkkejä siitä, kuinka vähilläkin valtaoikeuksilla varustettu presidentti voi vaikuttaa.
3. Kiinnostavaa on, mikä kaikki on tai ei ole lopulta ulkopolitiikkaa? Jos esimerkiksi vastuuton hallitus ajaisi massiivisella velkaantumispolitiikallaan valtiotalouden heikkoon jamaan – josta johtuen esimerkiksi maanpuolustuksellisesti kriittiseen asehankintaan ei olisi varaa – tällöinhän heikolla talouspolitiikalla on ulkopoliittisia seurauksia.
Mihin asetamme ulko- ja sisäpolitiikan rajat, kun kaikki lopulta liittyy kaikkeen? Kun EU-politiikkaan kuuluu jossain ulottuvuudessa kansainväliset suhteet, TP-utvan roolia on syytä korostaa. EU-jäsenyys on Suomelle myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen ratkaisu.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]