Yleisesikuntaeverstiluutnantti evp. Unto K. Kokko ehdottaa Norjan Nato-mallia ratkaisuksi, jonka kautta myös suomalaiset voisivat hyväksyä maan liittymisen sotilasliiton jäseneksi.
Kokko kirjoittaa asiasta Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Norja on omaehtoisesti rajoittanut Naton toimintaa alueellaan. Maa ei salli ydinaseita tai ulkomaisia sotilastukikohtia alueellaan rauhan aikana.
Kokon mukaan Norjan malli lisäisi liittokunnan hyväksyttävyyttä selkeästi.
– Se voisi nostaa jäsenyyden kannattajien määrän yli puoleen väestöstä, mitä Nato hakijalta edellyttää. Sitten jäsenhakemus voitaisiin jättää viipymättä vaatimuksella, että turvatakuut astuvat voimaan heti, Kokko sanoo.
Venäjän vastatoimet tulisivat Kokon mukaan olemaan käytännössä taloudellisia. Asevoimien käyttöön ja sillä uhkaamiseen Suomi on jo muutenkin varautunut, varsinkin kun Naton turvatakuut lisäisivät puolustuskyvyn riittävyyttä.
– Kaupankäynnin väheneminen tai loppuminen Venäjän kanssa olisi siedettävissä, kun Venäjän osuus Suomen ulkomaankaupasta ei ole suuri. Asiantuntijoiden mukaan Suomi ei ole esimerkiksi riippuvainen Venäjän öljystä tai kaasusta. Vähäisen sähköntuonnin korvaisi Olkiluodon uusi ydinvoimala, Kokko toteaa.