Valtiovarainministeriö löi toukokuussa taas madonlukuja pöytään. Velkaantuminen jatkuu tänä vuonna, ensi vuonna, hallituskauden lopussa, seuraavalla hallituskaudella, sitä seuraavalla ja jokaisella kaudella vuoteen 2050 saakka. Siihen ennuste päättyy. Silloin velka on vähän yli kaksinkertaistunut nykyisestä 130 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Julkisyhteisöillä on velkaa 165 miljardia euroa. Siitä kolme neljäsosaa on valtion velkaa, loput kuntien ja kuntien omistamien yhtiöiden velkaa, Työllisyysrahaston velkaa sekä työeläkelaitosten johdannaisiin liittyviä käteisvakuuksia. Yleensä puhutaan valtion velasta, koska oikeastaan kuntien velkakin kuuluu lopulta valtiolle; kunnat vastaavat toistensa veloista takauskeskuksensa kautta, mutta jos jokin kunta kaatuisi, ne samat suomalaiset olisivat siellä takana maksajina.
Velasta on hyötyä, jos halutaan rakentaa uutta, mutta tunnetusti velkaantuminen synnyttää myös uhkakuvia. Ja niitähän siintää: Suomi ikääntyy. Veroa maksavien kansalaisten määrä vähenee mutta samalla hyvinvointivaltio kasvaa. Rahat eivät riitä. Kaikki selitykset on toistettu lukuisia kertoja, mutta velan kasvu on vain hidastunut hetkeksi, kunnes se on taas jatkanut kasvuaan.
Ja jos hyviä suunnitelmia velkaantumisen katkaisemiseksi olikin olemassa, korona sekoitti kaiken. Tosin eihän nykyinen hallitus tosin alunperinkään ollut erityisen kiinnostunut velkasuhteen taittamisesta, mutta korona pakotti senkin lainaamaan lisärahaa ainakin 20 miljardia euroa.
[rev_slider slidertitle=”maksamme-velkaa-02″ alias=”maksamme-velkaa-02″]
Surkeus väistyi
Rautaesiripun murtumisen jälkeen Suomi on käynyt läpi kolme syvää taantumaa, 90-luvun laman, eurokriisin ja nyt koronakurimuksen. Koskaan ennen ei vahinkojen paikkaaminen lainarahalla ole ollut näin helppoa.
Voi vain kuvitella, mitä ajattelee 1990-luvun rahaministeri Iiro Viinanen (kok.). Hänhän kiersi hattu kourassa maailmaa, ja toivoi, että edes joku lainaisi Suomen valtiolle rahaa. Valtion kassakriisi oli lyhimmillään parin viikon päässä. Onneksi lainoittajia löytyi, etäisimmät Japanista saakka. Korkoa piti niihin aikoihin maksaa jopa 13 prosenttia.
Nyt tällaisesta surkeudesta ei ole tietoakaan, kiitos halvan velkarahan.
Pääomat eivät valtiokonttorin mukaan maailmasta lopu. Suomella ei ole mitään ongelmia saada lainaa. Luottoluokituksemme on toiseksi korkein mahdollinen AA+ eli melkein yhtä korkea kuin muilla Pohjoismailla.
Tällä hetkellä Suomi maksaa lainoistaan suunnilleen saman verran korkoa kuin 1990-luvun alussa ennen lamaa, vaikka silloin velkaa oli vain kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta ja nyt jo 70 prosenttia. On globaali ihmetyksen aihe, että korot ovat liikkuneet näin pitkään näin matalalla.
Tänä vuonna Suomelta kuluu korkoihin vaivaiset 755 miljoonaa euroa. Mutta jos korkotaso lähtee kohoamaan, velanhoitokulut kasvavat sitä mukaa kun lainoja uusitaan. Jos korot nousevat yhden prosenttiyksikön, neljässä vuodessa korkomenot kasvavat lähelle kahta miljardia euroa. Koska valtion budjetti on alijäämäinen ilman korkojen nousuakin, tämä lisämeno pitäisi rahoittaa ottamalla uutta lainaa.
Korot ovat sitä paitsi jo nousseet, muistutti toukokuussa Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen. Vielä tammikuussa Suomen 10 vuoden valtionlaina liikkui lähellä –0,50 prosentin korkoa. Huhtikuussa korko oli noin 0,10 prosenttia.
– Ilmaisen lainarahan aika on taakse jäänyttä elämää. Enää ei voi suhtautua välinpitämättömästi Suomen julkisen talouden tilaan ja tulevaisuuteen, hän kirjoitti.
Ei Suomen valtio toki yksin liiku maailmalla velkarahan perässä. Päinvastoin, velkaantumisesta on tullut niin sanottu uusi normaali.
Valtion velka on ympäri maailmaa noussut korkealle: Yhdysvallat 130 prosenttia, Italia 135 prosenttia, Kiina 70 prosenttia, Japani 255 prosenttia.
Japani, lama-ajan pelastajamme, on kiinnostava tapaus sen vuoksi, että Japanin valtio velkaantuu melkein täysin oman maansa sisällä. Japanilaiset ovat siis velkaa itselleen omassa valuutassaan.
Japania käyttävät esimerkkinä modernin rahateorian kannattajat. Kyseessä on teoria, tai ehkä tarkkaan ottaen näkemys, jonka mukaan suvereeni valtio ei voi ajautua maksukyvyttömäksi. Modernin rahateorian mukaan valtion ei myöskään tarvitse kantaa huolta velkaantumisesta, kunhan niillä on oma keskuspankki ja lainat otettu omassa valuutassa. Keskuspankki voi näet luoda rahaa tyhjästä niin paljon kuin velkojen maksuun tarvitaan. Rajattomasti ei julkinen kulutus ei voi tässäkään mallissa sentään kasvaa, vaan sitä hillitsee maailmallisten resurssien rajallisuus, teoria kertoo.
[rev_slider slidertitle=”maksamme-velkaa-03″ alias=”maksamme-velkaa-03″]
Vanha ajattelu nurin
Teoria kääntää ylösalaisin vanhan ajattelutavan, jonka mukaan valtio rahoittaa toimintansa keräämällä verotuloja. Modernissa rahateoriassa keskuspankki luo rahaa tyhjästä, jakaa sen kansalaisille, ja valtio kerää osan takaisin veroina. Verojen avulla valtio sääntelee rahan määrää kansantaloudessa, ja veroilla tasoitetaan tuloeroja.
Oikeistossa moderni rahateoria ei herätä innostusta. Velat lankeavat joka tapauksessa lapsillemme, siellä varoitetaan. Kannattajat tulevatkin usein perinteisestä vasemmistosta. Kannattajiin kuuluvat esimerkiksi SOSTE:n pääekonomisti Jussi Ahokas ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Vastustajia näyttäisi olevan ekonomistikentän enemmistö. Ekonomistikone kysyi asiaa vuosi sitten, ja 75 prosenttia ekonomisteista ei uskonut väitettä ”valtion ei tarvitse huolestua velkojen takaisinmaksusta, jos ne velkaantuvat omassa valuutassaan”. Vain kaksi prosenttia uskoi väitteeseen.
Voi olla, että Euroopassa testataan parhaillaan, pitääkö paikkansa modernin rahateorian väite velan vaarattomuudesta. EU ei ole suvereeni valtio olekaan sanan tarkassa merkityksessä, mutta sillä on kuitenkin keskuspankki luomassa rahaa euroalueelle.
Kuten tiedetään, Euroopan keskuspankki EKP on eurokriisistä lähtien hankkinut eurovaltioiden velkapapereita itselleen. Se tarkoittaa, että valtio on ensin lainannut rahaa esimerkiksi eläkerahastolta. Tämän jälkeen EKP on hankkinut saman lainan eläkerahastolta itselleen, mistä seuraa, että valtio on jatkossa velkaa omalle keskuspankilleen.
EKP voi, jos se haluaa, muuttaa velan nollakorkoiseksi ikuisuuslainaksi, jolloin sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Näin ei ole toistaiseksi tapahtunut, mutta mahdollisuutta on esitellyt muun muassa kansanedustaja Elina Valtonen (kok.). Hän muistuttaa, että iso osa veloista sijaitsee euromaiden kansallisten keskuspankkien taseissa, ei suoraan EKP:n taseessa, mikä saattaa helpottaa velkojen anteeksiantoa.
EKP:n toimintaa nimitetään keskuspankkikapitalismiksi tai keskuspankkisosialismiksi. Jälkimmäistä käyttää muun muassa yrittäjä Jari Sarasvuo ja ensimmäistä entinen kansanedustaja ja EU-parlamentaarikko Esko Seppänen (vas.). Seppänen kuuluu keskuspankkien rahanluomistoiminnan arvostelijoihin, mikä on kiinnostavaa, koska yleensä vasemmistossa suhtaudutaan kevyemmin valtion velkaantumiseen keskuspankille.
Seppäsen mielestä ”tyhjä raha” luo oman todellisuutensa, josta hyötyvät vain suurkapitalistit. Siinä mielessä hän on oikeassa, että pörssikurssit ovat viime vuosina nousseet ennätyskorkealle, ja syynä todennäköisesti keskuspankkien markkinoille pumppaama raha.
Valtonen taas huomauttaa, että EKP:ssa Suomella on kymmenien miljardien eurojen suuruinen riski, joka lankeaa maksettavaksi, jos jokin jäsenmaa eroaa eurosta ja jättää keskuspankkivelkansa maksamatta.
Tähän riskiin nähden EU:n elvytyspaketti edustaa varsin pientä riskiä. Toukokuussa suuren kohun saattelemana hyväksytty paketti oikeuttaa EU-komission lainaamaan markkinoilta 750 miljardia euroa ja jakamaan sen jäsenmaille. Suomen maksuosuus liikkuu kuudessa miljardissa.
Elvytyspaketti jakoi sekä hallitus- että oppositiopuolueita, ja kiista tiivistyi julkiseen velkaan. Saako EU velkaantua yhdessä? Rikkooko velka EU-perussopimusta?
Perussopimuksen artikla 125:ssä todetaan, ettei unioni vastaa jäsenmaiden ottamista veloista. Lisäksi siinä lukee, ettei yksi jäsenmaa vastaa muiden jäsenmaiden veloista. Perussopimuksessa ei kuitenkaan kielletä sitä, että unioni ottaa velkaa. Tässä suhteessa elvytyspaketti näyttää noudattavan EU:n sääntöjä.
Epäilyjä kuitenkin heräsi paitsi Suomessa, myös Saksassa, jossa vaadittiin perustuslakituomioistuimen kanta, että valtio sai lopulta osallistua pakettiin. Suomessakin perustuslakivaliokunta katsoi paketin muuttavan EU-periaatteita niin merkittävästi, että sen hyväksyminen edellytti poikkeuksellisesti kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa.
Esimerkiksi kokoomuksessa ongelmaksi koettiin mahdollisen sopimuksenvastaisuuden lisäksi myös se, että elvytyssopimuksesta puuttuu no bail out -pykälä. Pykälä tarkoittaa, että vaikka yksittäinen jäsenmaa velkaantuu liikaa, muut jäsenmaat tai EU eivät pelasta sitä.
Yhdysvalloissa, johon Eurooppaa usein verrataan, tällainen sääntö on olemassa. Se otettiin käyttöön pakon edessä melkein 200 vuotta sitten, kun useat osavaltiot oli ensin pelastettu liittovaltion rahoilla. Toista kertaa tätä ei haluttu tehdä, joten kun osavaltiot 1840-luvulla pyysivät liittovaltiolta lisää rahaa, se ei enää antanut.
EU:ssa keskuspankin avulla tähänkin saattaa löytyä kiertotie, tai ainakin elvytyspaketti tarjoaa uudenlaisen reitin testata, miten valtio voidaan asettaa velkajärjestelyyn (joka on eri asia kuin bail out mutta tähtää myös valtion saamiseen jaloilleen).
Ajatusta on pyöritelty internetin keskustelufoorumeilla, ja sen puki onnistuneesti sanoiksi muun muassa ekonomisti Toni Vuorinen. Hän kirjoitti Facebookin ”Maltillinen oikeistopolitiikka” -ryhmässä, että elvytyspaketti on todellisuudessa empiirinen testi sille, miten jäsenvaltion velat haudataan EKP:n taseeseen. Malliin kuuluisi, että EKP ostaa koko 750 miljardin elvytyspaketin omaan taseeseensa.
– Mikäli tämä ei aiheuta suuria mullistuksia (kuten vaikkapa inflaatiota) niin olemme saaneet tavan tehdä ”velkajärjestelyn” tulevaisuudessa. Teemme siis empiirisen kokeen, Vuorinen kirjoitti.
Hän laskee, että 750 miljardin euron paketti on riittävän iso, jotta nähdään toimiiko malli ja kuinka paljon vahinkoa vastaava velkajärjestely voisi aiheuttaa. Toisaalta paketti on riittävän pieni, jotta vahingot eivät pääse kasvamaan liian isoiksi.
[rev_slider slidertitle=”maksamme-velkaa-04″ alias=”maksamme-velkaa-04″]
Vasemmiston muutos
EU:n velkaantuminen keskuspankin ja EU-komission kautta muuttaa puolueiden ja aatteellisten ryhmien suhtautumista unioniin. Tampereen yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma muistuttaa, miten Britanniassa vasemmisto aikoinaan vastusti EU:ta siksi, koska se katsoi unionin edustavan kapitalismia ja epädemokratiaa.
Eikä tämä koskenut vain Britanniaa, vaan Suomessakin vasemmisto arvosteli unionia suuryritysten suosimisesta. Kolme neljäsosaa vasemmistoliiton kannattajista äänesti EU:hun liittymistä vastaan.
– On huomionarvoista, miten vasemmiston kapitalismikritiikki on vaimentunut ja siirtynyt täysin marginaaliin, Vuorelma kirjoitti toukokuussa Twitterissä.
Keväällä keskustelu pyöri EU:n yhteisen velan ympärillä, mutta ei kannata unohtaa jäsenmaiden velkoja. Niitä on kertynyt 12 000 miljardia euroa, ja suunta on kasvamaan päin.
Euromaat ovat teoriassa sitoutuneet siihen, ettei velka ylitä 60:a prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta tuskin kukaan uskoo, että tavoitteeseen enää päästään. Saksassa tähän voisi löytyä halukkuutta, mutta Ranskassa, EU:n toisessa moottorissa, velkaa on kertynyt jo 116 prosenttia bkt:sta. Jos maa alkaisi nopeasti tavoitella matalaa velkasuhdetta, vaarana olisi ajautua taantumaan heti, kun koronasta on selvitty. Ranskassa päinvastoin suunnitellaan mittavaa lisävelan ottoa, sekä maan sisällä että EU:ssa. Saksassakin aletaan taipua siihen, että velkavuoret ovat tulleet jäädäkseen.
EU-komissio kertoo vielä tämän vuoden aikana, miten euron ja rahaliitto EMU:n sääntöjä pitäisi muuttaa. Voikin odottaa, että lähivuosina EU:ssa väitellään tiukasti siitä, miten unioni suhtautuu kasvavaan velkaan. Samalla tullaan pohtineeksi, miten nopeasti EU kehittyy kohti niin sanottua liittovaltiota, siis eurobudjettia, verotusoikeutta ja muuta talouden integraatiota.