Suomen riistaeläinkeskus tiedottaa, että hirvikolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Nykyisellään näin ei aina toimita.
Keskus huomauttaa, että auton vahinkojen jääminen vähäiseksi ei tarkoita, että eläin pääsisi yhtä vähällä. Ilman ilmoitusta eläintä ei voida etsiä ja se voi pahimmillaan kokea hitaan kuoleman.
– Riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-avun (SRVA) toimijat pyrkivät tarkastamaan onnettomuuksissa osallisena olleen eläimen kunnon. Käytännössä he jäljestävät hirvieläintä koirien avulla ja yrittävät saada havaintoja eläimen liikkeistä ja loukkaantumisasteesta. Pahoin loukkaantuneet eläimet joudutaan lopettamaan eläinsuojelullisista syistä, riistasuunnittelija Reima Laaja sanoo tiedotteessa.
Hirvieläinkolarin sattuessa ensimmäisenä tulee huolehtia loukkaantuneista. Tämän jälkeen on vuorossa muun liikenteen varoittaminen varoituskolmiolla, soitto hätänumeroon ja onnettomuuspaikan merkintä.
– Onnettomuuspaikan merkinnässä luovuus on sallittua. Autosta löytyvä muovipussi tai muun vastaavan esineen kiinnittäminen tienlaitaan näkyvälle paikalle eläimen poistumissuunnan puolelle riittää, Laaja toteaa.
Touko-kesäkuussa liikenneonnettomuusriskiä nostavat emojensa vieroittamat nuoret hirvieläimet. Ne saattavat eksyä vilkkaasti liikennöidyille alueille etsiessään omia elinalueitaan.