Kolareissa kuolleiden eläinten raatojen kerääminen tienvarsilta Espoon ja Kauniaisten alueella on lopettu, uutisoi Länsiväylä. Keräämisestä vastannut Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistys on lopettanut toiminnan marraskuun alussa.
Syynä päätökseen on se, ettei raatoja voi aiempaan tapaan haudata Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen, vaan ne tulee kuljettaa poltettavaksi Honkasuon ongelmajätelaitokselle. Tämä maksaa riistanhoidoyhdistykselle noin 170 euroa raatoa kohti. Vuositasolla kustannukset ovat 15-20 000 euroa.
Riistanhoitoyhdistys on toivonut apua Espoon kaupungilta apua toiminnan kulujen kattamisesta, jotta toiminta voisi jatkua.
– Olemme nyt sopimuksettomassa tilassa. Pattitilanne on valitettava, kertoo Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Fredrik Eklundh.
Eklundhin mukaan yhdistystä ei voida velvoittaa tekemään siivoustyötä omalla kustannuksellaan.
Tällä hetkellä raadot jäävät siis teiden varsille.
– Lain mukaan kansalainen, jolle kuolleesta riistaeläimestä on haittaa, saa haudata tai hävittää raadon omalla kustannuksellaan, Eklundh kertoo.