LVI-urakoitsijoiden suhdannekyselyssä kolmannes vastaajista piti suhdannetilannetta uudisrakentamisessa tyydyttävänä, mutta 40 prosenttia näki tilanteen heikkona.
Lisäksi yli puolet suhdannekyselyyn vastanneista näkee tilanteen heikkenevän entisestään kevättä kohti.
Asuntojen korjausrakentaminen pitää LVI-urakoinnin työkantaa yllä, mutta sekään ei näytä LVI-TU ry:n mukaan vilkastuvan kevättä kohti.
– Osaltaan tähän vaikuttaa nykymuotoisen käynnistysavustuksen loppuminen, mikä saattaa tuoda kuopan 2015 ja 2016 korjausrakentamisen määrään, toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-TU ry:stä toteaa yhdityksen tiedotteessa.
Huoltotoiminnan suhdannetilanne on tyydyttävä tai heikko yli 60 prosentilla vastaajista. Hieman noin 40 prosenttia arvioi huoltotoiminnan vilkastuvan kevättä kohti.
– Kiinteistöt lataavat uusia ongelmia laiminlyömällä huoltotoimenpiteet, varoittaa Syrjälä.
Tilauskanta on pysynyt ennallaan 45 prosentilla vastaajista, mutta reilulla kolmanneksella se on laskenut.
– Keskimääräinen tilauskanta on linjastosaneerausten johdosta kohtuullinen, mutta sen arvioidaan sulavan keväthankien myötä, ellei kohteita pikaisesti käynnistetä, Syrjälä muistuttaa.
Kyselyyn vastanneista LVI-asennusliikkeistä 37 prosenttia arvioi, että heidän liikevaihtonsa laskee tänä vuonna. Kannattavuuskin on kehno reilulla kolmanneksella.
– Ala on kannattavan toiminnan kipurajalla, arvioi Syrjälä.
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n syyskuussa toteuttamaan LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastasi 74 jäsenyritystä. Vastausprosentti oli 28.