[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”haaviston-maailma-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kun pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus oli hädin tuskin ehtinyt tulla nimitetyksi, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa. Pian Ruotsiin suuntautuneen vierailunsa jälkeen hän lensi EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen Luxemburgiin ja sen jälkeen Viroon. Matkakohteet signaloivat ulkopolitiikan jatkuvuutta.
– Tavoitteenani on ollut tavata mahdollisimman paljon kollegoitani. Jo Suomen EU-puheenjohtajuudenkin vuoksi on tärkeää kohdata eurooppalaisia ulkoministereitä, tutustua heihin sekä tietenkin korkeaan edustajaan Federica Mogheriniin ja aikanaan myös hänen seuraajaansa, Haavisto sanoo.
Tapaamisissaan niin Euroopan unionin piirissä kuin muilla kansainvälisillä foorumeilla hän on saanut tilaisuuden esitellä Suomen uuden hallituksen ulkopoliittisia linjauksia.
– Kun minulta on kysytty, miten hallitusohjelmamme poikkeaa aikaisemmasta, olen yleensä vastannut, että lähdemme vahvasti ihmisoikeusperusteisuudesta. Teemme ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa, jolla vahvistetaan Suomen kansainvälistä asemaa ja tietysti turvataan alueellinen koskemattomuus. Kerron mielelläni myös, että haluamme parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia, hän kertoo.
– Pidän hyvin tärkeänä, että olemme saaneet nivottua ihmisoikeusnäkökulman sekä ilmasto- ja ympäristökysymykset laajasti tähän kokonaisuuteen.
Hallitusohjelman vahva ilmastopainotus on hänen mukaansa herättänyt innostunutta vastakaikua ainakin muissa Pohjoismaissa ja Kanadassa.
– En sano, että on käynnissä kilpajuoksu, mutta selvästi olemme vastakaikua saaneet.
Samaan hengenvetoon Haavisto kiiruhtaa painottamaan, että Suomen ulkopolitiikan fundamentit eivät ole uuden hallituksen myötä muuttuneet, kuten ei myöskään Suomen asema maailmassa.
– Euroopan unionin puitteissa teemme hyvin aktiivista ulkopolitiikkaa ja osallistumme myös EU:n turvallisuus- ja sotilasyhteistyöhön. Edellisen hallituksen kunniaksi on luettava se tavattoman tiivis pohjoismaisuus, joka nyt jatkuu, hän sanoo.
– En olisi runsaat neljä vuotta sitten mitenkään voinut arvata, että Jussi Niinistö olisi se puolustusministeri, joka rakentaisi ruotsalaisen virkaveljensä Peter Hultqvistin kanssa niin pitkälle menevää puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä. Hän ei ehkä ole niin kovin paljon julkisia tunnustuksia muista syistä saanut, mutta tästä asiasta täytyy hänelle nostaa hattua.
Sotilaallisesta liittoutumattomuudesta Rinteen hallituksella ei ole aikeita luopua. Sekin on Haaviston mukaan osa ulkopolitiikan jatkuvuutta – pitkää linjaa.
Kansanedustaja Anne-Mari Virolainen (kok.) toimi edellisen hallituksen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä ja istui sen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa (utva).
Uuden hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittinen osio viestii hänenkin mielestään jatkuvuutta eikä sisällä radikaaleja irtiottoja edellisten hallitusten linjasta.
– Ohjelmaan kirjatut tavoitteet ovat yleisesti ottaen ihan hyviä – keinojen osalta tiettyjä painotuseroja toki on, Virolainen sanoo.
– Tyylilajista, asioiden keskinäisestä järjestyksestä ja kovin voimakkaasta arvojen korostamisesta, en ole niin vakuuttunut. Kuka se aikoinaan sanoikaan, että kansainvälisessä politiikassa Suomen ei pitäisi pyrkiä olemaan tuomari, vaan lääkäri? Ohjelmatekstistä välittyy nyt hieman sellainen kuva, että halutaan olla kaiken hyvän puolesta pahaa vastaan. Olen miettinyt, onko tässä nyt asetettu vähän liian isoja tavoitteita, hän pohtii.
Kansainvälisessä politiikassa tapahtuu vaalikauden kuluessa lähes vääjäämättä sellaisia hyvin dramaattisiakin asioita, joihin hallitusohjelmassa ei ole voitu varautua. Esimerkkeinä edelliseltä vaalikaudelta Virolainen mainitsee Britannian Brexit-kansanäänestyksen tuloksen, Donald Trumpin nousun Yhdysvaltain presidentiksi ja kaupparistiriidat, jotka ovat USA:n ja Kiinan välillä hänen mukaansa kärjistyneet jo suoranaisen kauppasodan asteelle.
– Liikkuvia osia on tällä hetkellä todella paljon, eikä asetelman rauhoittumisesta ole merkkejä. Siksi hallituksen on nyt vältettävä liiallista maailman syleilyä ja varauduttava reagoimaan muuttuneisiin tilanteisiin mahdollisimman ketterästi, Virolainen sanoo.
Hän pitää tärkeänä, että Suomi pyrkii aktiivisesti edistämään myös EU:n ulkopoliittisen päätöksenteko- ja reagointikyvyn kehittämistä.
Ulkopolitiikkaa on hänen mukaansa syytä tehdä jatkossakin konsensushengessä.
– Suomen kaltaisessa pienessä maassa ei ole ulkopolitiikan osalta muuta vaihtoehtoa kuin että oppositio toimii hallituksen rakentavana sparraajana ja että hallitus vastaavasti kuuntelee oppositiota herkällä korvalla. Kokoomuksen eduskuntaryhmälle on itsestään selvää, että ei huudella syyttä suotta, vaan käydään sivistynyttä keskustelua silloinkin, kun jotain huomautettavaa on, Virolainen sanoo.
Afrikka painottuu ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan nykyisen hallituksen linjauksissa monin tavoin.
– En nyt tarkoita vain pakolaiskysymyksen kaltaisia asioita. Afrikkaa pitää tarkastella myös ja ennen kaikkea mahdollisuuksien kautta, hän korostaa.
Myös rauhanprosesseihin Suomella voi Haavisto mielestä olla paljon annettavaa. Hän vertaa niitä palapeliin, jossa tarvitaan monenlaisia paloja.
– Suomella ei voi olla viisastenkiveä kaikkiin konflikteihin, mutta voimme tarjota erilaisia elementtejä, oli se sitten vaikkapa perustuslakiosaamista, rauhanturvakomponentin tuottamista tai panostusta siviilikriisinhallintaan, hän sanoo.
Edellisiä hallituksia Haavisto kritisoi muun muassa lähetystöverkon karsimisesta.
– Nyt ollaan tilanteessa, jossa selvitetään suljettujen lähetystöjen avaamista uudestaan ja myös uusien perustamista tiettyihin pääkaupunkeihin, joissa edustustoa ei aiemmin ole ollut. Kyse on esimerkiksi ranskankielisestä Länsi-Afrikasta, joka on tähän saakka jäänyt meiltä hieman katveeseen, hän sanoo.
Kehitysyhteistyövaroja on hänen mukaansa leikattu viime vaalikaudella tavalla, joka on ollut hänen mukaansa omiaan vähentämään Suomen vaikutusvaltaa kansainvälisissä järjestöissä.
– Olimme esimerkiksi tietyissä YK:n alajärjestöissä onnistuneet nousemaan hyvin lähelle suurten rahoittajien kastia, jota käsin päästään vaikuttamaan järjestön toimintaan. Kun Suomen rahoitus sitten yhtäkkiä puolitettiin tai leikattiin jopa enemmän, kestää pitkään, ennen kuin voimme taas ajatella kilpailevamme esimerkiksi pääjohtajan paikasta tai muista keskeisistä nimityksistä, Haavisto pahoittelee.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1566991899017{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”haaviston-maailma-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Anne-Mari Virolainen pitää Afrikan esiin nostamista myönteisenä sinänsä, mutta hallitusohjelman ambitiotasoon hän suhtautuu varauksella.
– Afrikkaan liittyvät haasteet ovat aivan valtavan suuria. Mitä pieni Suomi pystyy lopulta niiden suhteen omin voimin tekemään, hän kysyy.
Ajatusta Suomen ulkomaanedustustojen määrän kasvattamisesta Virolainen hieman hämmästelee.
– Millaisia taloustaikureita tässä nyt oikein ollaan? Nykyisiä edustustojammekin rasittaa mittava korjausvelka, ja myös turvallisuusjärjestelyjen ajanmukaistaminen nielee lähivuosina paljon rahaa, hän toteaa.
Rinteen hallituksen kehityspolitiikkaa entinen kehitysministeri aikoo seurata erityisellä valppaudella.
– Tietyt nykyisten hallituspuolueiden edustajat kurmuuttivat minua eduskunnassa vielä viime syksynä oikein kovasti ja vaativat, että kehitysyhteistyömäärärahat pitää aivan ehdottomasti nostaa 0,7 prosentin bkt-tasolle. Nyt kun ollaan hallituksessa, onkin sitten huomattu, että tämähän maksaisikin melkoisesti, ja puhutaan enää tiekartan laatimisesta. Tiekartta kohti 0,7 prosenttia on kyllä jo virkamiestyönä tehty ja se on milloin tahansa hallituksen käytettävissä, hän sanoo.
– Sitä pidän tervetulleena, että hallitus näyttää ymmärtäneen kehitysmaiden rahoituspaineiden olevan niin valtavia, että perinteisen kehitysyhteistyön rinnalla tarvitaan välttämättä myös yritysyhteistyötä ja esimerkiksi Finnfundin kautta toteuttavia finanssisijoituksia.
Heinäkuussa Pekka Haavisto osallistui Kanadan isännöimään kansainväliseen Ukraina-kokoukseen Torontossa. Mukana myös Ukrainan vasta valittu presidentti Volodymyr Zelenskyi.
– Ihmettelin ensin, miksi ihmeessä Ukrainan uusi presidentti tekee ensimmäisen miksi ulkomaanvierailunsa juuri Kanadaan. Sitten kävi ilmi että, Kanadassa on valtava, lähes 1,5 miljoonaa ihmistä käsittävä ukrainalainen diaspora – toiseksi suurin maailmassa. Myös Kanadan ulkoministeri Chrystia Freeland on ukrainalaistaustainen, Haavisto kertoo.
Presidentti Zelenskyi oli hänen mukaansa esiintynyt aluksi showmiehen elkein, mutta vaihtanut pian vakavampaan äänilajiin.
– Edeltäjänsä Petro Porošenkon julkisiin lausuntoihin verrattuna Zelenskyi puhui laajasti Donbassin alueelle suunnattavan investointipaketin tarpeesta. Hän ei viitannut vain Mariupoliin ja muihin Ukrainan hallituksen kontrollissa oleviin alueisiin, vaan tarkoitti koko Donbassin kattavaa humanitaarista kokonaisuutta. Pidin tätä erittäin positiivisena.
Suomi on Haaviston mukaan esittänyt sekä Venäjälle että Ukrainalle toiveen, että Minskin aseleposopimusten täytäntöönpanossa voitaisiin nyt edetä. Jotta se olisi mahdollista, maiden olisi ensin saavutettava yhteisymmärrys marssijärjestyksestä. Sen suhteen näkemykset Moskovassa ja Kiovassa ovat toistaiseksi lähes päinvastaiset.
Haavisto huomauttaa EU:n nousseen suhteellisen lyhyessä ajassa Ukrainan suurimmaksi kauppakumppaniksi.
– On ollut myös mielenkiintoista havaita, miten paljon ukrainalaista työvoimaa on Euroopan unionin alueella, erityisesti Puolassa. Tällaiset inhimilliset kontaktit edistävät osaltaan Ukrainan lähentymistä, hän sanoo.
Samaan aikaan Georgia ja Valko-Venäjä jatkavat vaivalloista geopoliittista tasapainoiluaan lännen ja presidentti Vladimir Putinin yhä autoritaarisemmin ottein johtaman Venäjän välissä.
– Pidän tärkeänä, että EU vaalii yhteyksiään molempiin maihin ja että ne pidetään myös jatkossa kumppanuusyhteistyössä mukana.
Elokuun alussa Haavisto matkusti Perun pääkaupunkiin Limaan, jossa 50 maan edustajat hakivat ratkaisua Venezuelan kriisiin.
– Meille Venezuela on kaukainen maa, mutta demokratiaa ja ihmisoikeuksia pitää puolustaa kaikkialla, Haavisto sanoo.
Kokouksessa kävi hänen mukaansa selväksi, että Venezuelan ja muun Latinalaisen Amerikan tapahtumia seurataan monessa Euroopan unionin jäsenmaassa hyvin intensiivisesti. Erityisesti Espanjalle ja Portugalille alueen kehitys on tärkeä asia samaa tapaan kuin tapahtumat itäisessä Euroopassa tai Venäjällä Suomelle.
– En ollut ennen tätä kokousta tullut ajatelleeksi, että yksittäisistä maista Venezuelasta Eurooppaan hakeutuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kolmen suurimman joukossa. Tämä näkyy etenkin Espanjassa ja Portugalissa. Näissä kokouksissa ei voi olla havaitsematta, mitkä asiat missäkin maassa hiertävät.
Hän muistuttaa Venezuelan olleen pitkään yksi Latinalaisen Amerikan taloudellisista vetureista. Nyt siitä on tullut varoittava esimerkki siitä, kuinka aiemmin vakaana pidetty valtio on voinut presidentti Nicolás Maduron ja tämän edeltäjän, edesmenneen Hugo Chávezin väärien valintojen seurauksena nopeasti suistua syvenevän kurjuuden kierteeseen.
– Taustalla on ollut huono politiikka – mitään muuta selitystä ei ole, Haavisto toteaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1566991906950{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”haaviston-maailma-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Skeptisimpiä reaktioita Haavisto sanoo kohdanneensa kysymyksissä, jotka liittyvät yksittäisten maiden tilanteisiin.
– Olen ehtinyt käydä vuoropuhelua turkkilaisten kanssa ja tietenkin tavannut Puolan ja Unkarin ulkoministerit, joilla on ollut huolta omiin maihinsa kohdistuvista toimista EU:n tasolla. Kun olemme unionin puheenjohtajamaa, kritiikkiä tulee koko ajan myös meille, hän kertoo.
– Olen heille todennut, että tämä monenkeskinen maailmamme perustuu tiettyihin pelisääntöihin ja tiettyihin ehtoihin – olipa kyse ihmisoikeuksista, kaupan vapaudesta tai ylipäätään normaalista kanssakäymisestä – ja näiden sääntöjen mukaan on myös EU:ssa toimittava.
Varsinkin Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja hänen edustajansa ovat esittäneet viime viikkoina voimakasta kritiikkiä Suomea kohtaan. Arvostelun aiheena on ollut muun muassa maamme oikeusvaltiojärjestelmä.
– Menemättä ollenkaan väittelyyn Unkarin esittämistä argumenteista, en voi välttyä ajattelemasta, että on joitain asioita, jotka eivät normaaliin yhteistyöhön kuulu. Kovin syyttelevät tai liioittelevat puheenvuorot saattavat ehkä joskus sopia kotimaiseen kulutukseen, mutta normaaliin ulkopolitiikan kielenkäyttöön ne eivät kuulu, Haavisto kuittaa.
– Monessa muussakin EU-maassa on nyt vallalla erilaisia oikeisto- tai populistivirtauksia – miten ne kunkin maan kohdalla sitten määritteleekään. Italian politiikka on muuttunut aivan omanlaisekseen ja Itävallassa on nähty paljon draamaa. Eihän Eurooppa enää ihan entisensä ole.
Länsi-Balkanin maiden pitkään jatkunut ponnistelu kohti EU:n jäsenyyttä viestii Haaviston mukaan siitä, että unioni on edelleen vetovoimainen ja haluttu yhteisö. Päivittäisten Brexit-otsikoiden ja euroskeptisen retoriikan kyllästämässä mediamaisemassa tämä on asia, joka saattaa helposti unohtua.
– Tiedän monen kysyvän, kannattaako kaikkia näitä maita ottaa mukaan. Pitää kuitenkin muistaa, mikä olisi vaihtoehto. Maailmassa ei ole tyhjiöitä. Jos Länsi-Balkanilla ei olisi EU-perspektiiviä, on varmasti muita maita, kuten Venäjä ja Kiina, joilla on halua vahvistaa asemiaan siellä. Meidän asiamme on päättää, kuuluvatko Länsi-Balkanin valtiot mielestämme tähän eurooppalaiseen kokonaisuuteen vai eivät. Minusta ne kuuluvat.
Omassa ajankäytössään Haavisto kertoo painottavansa EU-suhteita.
– Unionin yhteisyyden ja yhteisten kantojen ajaminen ovat tässä työssä arkipäivää. Aktiivisena jäsenmaana otamme EU:n puitteissa päivittäin kantaa erilaisiin kansainvälisiin kysymyksiin, hän sanoo.
Presidentti Sauli Niinistön kanssa Haavisto kertoo keskustelevansa, ehkei ihan päivittäin, mutta viikoittain.
– Kesän aikana on tapahtunut paljon sellaista, minkä vuoksi on katsottu yhteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja vaihdettu käytännön kommentteja. Olen ainakin omalta puoleltani kokenut, että yhteistyömme on sujunut ongelmattomasti, hän sanoo.
Presidentti Niinistö seuraa Haaviston mukaan tiettyjä aihealueita erityisen tarkasti. Keskiössä ovat suurvaltasuhteet, joiden parissa presidentti on tehnyt pitkäjänteistä työtä.
– Ne ovat nyt monella tavalla kiinnostavassa vaiheessa. Koko kansainvälinen järjestelmä on valinkauhassa – taas kerran.
Suomen näkökulmasta keskeisenä huomion kohteena ovat Haaviston mukaan koko Euroopan turvallisuuteen vaikuttavat haasteet, kuten Ukrainan kriisi ja Balkanin pitäminen rauhallisena. Monenkeskisen maailmanjärjestyksen puolustamista hän luonnehtii kriittisen tärkeäksi.
– Parempaa vaihtoehtoa ei ole pienen maan kannalta olemassa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]