Maakuntajohtaja ihmettelee: Kuka nykyistä sote-mallia rakastaa?

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialaisen mukaan kilpailun avaaminen koituu yleensä asiakkaan hyväksi.

– Kansanedustajille tiedoksi, että sellainen väliporras valtion ja kuntien välissä meillä on aina ollut ja tulee olemaan, kuten kaikissa muissakin pohjoismaissa. Siellä liikkuu noin 20 miljardia euroa julkista rahaa ja paljon muuta valtaa, joka on pysytellyt tähän asti aika lailla etäällä ja paikoin piilossakin, Matti Viialainen kirjoittaa Savon Sanomien kutsuvieras-kirjoituksessaan.

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Viialainen penää sote-uudistusta kritisoineilta vaihtoehtoja valmistellulle lakikokonaisuudelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kysyy sote-uudistusta kritisoineelta kokoomuksen kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimolta, onko se ”uuden hallintohimmellin” rakentamista, jos yli 400 erilaista kuntien ja valtion nykyistä organisaatiota lakkautetaan ja kootaan 18 kansanvaltaisesti johdettuun maakuntaan ja yhteen valtion lupa-ja valvontavirastoon.

Viialaisen mukaan sote-uudistuksessa on pikemminkin kyse hallinon järkeistämisestä ja keventämisestä.

– Kansanedustajille tiedoksi, että sellainen väliporras valtion ja kuntien välissä meillä on aina ollut ja tulee olemaan, kuten kaikissa muissakin pohjoismaissa. Siellä liikkuu noin 20 miljardia euroa julkista rahaa ja paljon muuta valtaa, joka on pysytellyt tähän asti aika lailla etäällä ja paikoin piilossakin, maakuntajohtaja toteaa.

Hänen mukaansa uudistuksen toteutuminen merkitsisi sitä, että kansalaiset pääsisivät ensi kertaa itse valitsemaan suoraan aluetason päättäjät.

Viialainen ihmettelee, kuka nykyistä järjestelmää oikein rakastaa.

– Miksi tätä suoraa kansanvaltaa karsastetaan? Kuka ja miksi rakastaa nykyisiä päällekkäisiä, vallan ja vastuun hämärtäviä kuntayhtymiä, elyjä ja aveja, liittoja ja piirejä niin paljon, että demokratialle myös aluetasolla pitää näyttää keskisormea, hän kysyy.

Poimintoja videosisällöistämme

Viialainen muistuttaa perustuslakivaliokunnan kannasta keväältä 2015.

– Sote-palvelujen järjestäjä on valittava suorilla vaaleilla ja sen mukaisesti nyt mennään.

Matti Viialaisen mukaan monopolituotannon avaaminen kilpailulle hyödyttää asiakasta.

– Taloustiede ja arkikokemus puhuvat sen puolesta, että tarjonnan lisäys ja kilpailun avaaminen koituvat yleensä asiakkaan hyväksi ja kustannuksetkin pysyvät monopoleja paremmin kurissa.

Häh mainitsee esimerkkinä sen, miten Etelä-Karjalassa jo aiemmin kustannustehokkaasti toiminut Eksote on tehostanut ja parantanut toimintojaan entisestään, kun tiedossa on, että asiakkaista kilpaillaan kohta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiisti keskiviikkona blogissaan väitteet siitä, että uudistus loisi hallintohimmeleitä. Hän on Viialaisen kanssa samaa mieltä siitä, että rakenteet yksinkertaistuvat.

Sipilän mukaan järjestämisvastuun siirto itsehallinnollisille maakunnille tulee turvaamaan kansalaisten vaikutusmahdollisuudet, sillä niiden päättäjät valitaan suorilla vaaleilla.

– Kunnat eivät kykene enää yksin vastaamaan palveluista, joiden tarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Kuntien väliset erot palveluiden saatavuudessa ovat kasvaneet liian suuriksi. Ne repeävät entisestään, jos mitään ei tehdä, Sipilä kirjoitti.

Mainos