Maakuntavaalit järjestetään presidentinvaalin yhteydessä

Eduskuntapuolueet esittävät, että ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään presidentinvaalin yhteydessä 2018.

Eduskuntapuolueet ehdottavat hallitukselle, että ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä tammikuussa 2018.

Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit sopivat kannasta eilen kokouksessaan. Kanta ei ollut yksimielinen. Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit äänestivät vastaan. Ne olisivat halunneet, että maakuntavaalit olisi järjestetty erillisenä vaalina huhtikuussa 2018.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Eduskuntapuolueet esittävät, että valtion vuosien 2017 ja 2018 budjeteissa osoitettaisiin yhteensä 4,5 miljoonan euron määräraha puolueille ensimmäisten maakuntavaalien järjestämistä varten. Ylimääräisen puoluetuen perusteena olisi kansalaisten aktivointi osallistumaan uusiin vaaleihin.

Jos maakuntien valtuustot valittaisiin erillisillä vaaleilla huhtikuussa 2018, niiden järjestäminen tulisi maksamaan noin 15 miljoonaa euroa.

Maakuntia johtavat vaaleilla valitut maakuntavaltuustot. Ne päättävät maakunnan toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta.

Mainos