Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo luopuu puolueen puheenjohtajuudesta. Hän ei ole enää käytettävissä tehtävään kesän puoluekokouksessa. Ohisalo kertoi asiasta tiistaina aamulla tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.
Ohisalo totesi, että vihreiden vaalitulos oli ”valtava tappio” ja arvioi puolueen olevan nyt tienhaarassa.
– Tulos oli aivan valtava tappio. Enkä ajattele, että se oli valtava tappio vain meille puolueena, vaan niille asioille, joita me ollaan edistetty, Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hän korosti, että vaalitappiosta ”totta kai puheenjohtajana kannan aivan täyden vastuun.”
– Nyt on tärkeä aika pysähtyä puolueena ja miettiä, miten tästä jatketaan eteenpäin.
Ohisalon mukaan puolue on nyt tienhaarassa eikä hän itse hae enää jatkokautta puheenjohtajana vihreiden kesällä pidettävässä puoluekokouksessa.
– Ajattelen, että on puolueelle eduksi se, että nyt uutta nousua lähtee tekemään uusi puoluejohto.
Vihreiden kannatus eduskuntavaaleissa 2023 jäi seitsemään prosenttiin. Puolue sai 13 paikkaa eduskuntaan ja menetti seitsemän.
Maria Ohisalo on toiminut kaksi kaksivuotiskautta vihreiden puheenjohtajana, Suomen sisäministerinä vuosina 2019–2021 ja ympäristö- ja ilmastoministerinä kesästä 2022 lähtien.