Matkustusrajoituksista tyrmistyttiin: Ei voi uskoa todeksi

Merimies-Unionin mukaan Viron ja Ruotsin koronan ilmaantuvuusluku on Suomea matalampi.
Viking Linen M/s Gabriella -laiva teki ensimmäisen risteilynsä 7.7.2021 Helsingistä Tukholmaan yli vuoteen. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ
Viking Linen M/s Gabriella -laiva teki ensimmäisen risteilynsä 7.7.2021 Helsingistä Tukholmaan yli vuoteen. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ

Matkustaja-alusten miehistöt eivät ymmärrä Suomen hallituksen päätöstä kiristää matkustusrajoituksia. Kuluvaa kesää on pidetty Merimies-Unionissa ainoana mahdollisuutena paikata matkustajalaivavarustamoiden heikkoa taloudellista tilannetta.

– Suomen hallituksen on tarkasteltava välittömästi uudestaan 6.7.2021 tekemäänsä asetusta, jonka mukaan kiristyneet matkustusrajoitukset ovat voimassa jopa lokakuun loppuun, ammattiliitto vaatii tiedottessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos rajoituksia aiotaan pitää lokakuuhun asti voimassa, niin se tarkoittaa suomalaisille matkustajalaivavarustamoille kesän turistisesongin menettämistä. Syksyllä on edessä alusmyynnit ja suomalaisten merimiesten massatyöttömyys, matkustaja-aluksilla työskentelevät merimiehet pelkäävät.

Asetuksen mukaan Suomeen pääsee matkustamaan vapaasti vain maista ja alueilta, joissa koronan ilmaantuvuus on alle 10 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden. Tällaisia valtioita ovat esimerkiksi Vatikaani ja Macao.

Sen sijaan Virosta ja Ruotsista ei ole näköpiirissä matkustusrajoitusten höllentymistä. Heinäkuun alussa sekä Viron että Ruotsin koronailmaantuvuus on Suomea alhaisempi. Suomen lähimaihin on unionin mukaan siis turvallista risteillä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomen harjoittama politiikka on täysin ristiriidassa muun Euroopan kanssa. Britanniassa vapautetaan nyt kaikki rajoitukset ja samaan aikaan Suomi kiristää matkustusrajoituksia, ammattiliitto ihmettelee.

Ammattiliiton mukaan hallituksen päätöstä ”ei voi uskoa todeksi”. Merimies-Unioni muistuttaa, että esimerkiksi Tallink Siljan M/s Silja Silja Serenade-laiva seisoi useita kuukausia työttömänä koronapandemian seurauksena. Aluksen miehistö oli pitkään lomautettuna ja hyvin huolissaan töidensä jatkumisesta.

– Ihmiset eivät uskalla kohta varata risteilyitä. Laskun maksaa suomalainen merenkulku: Suomalaiset varustamot ja merimiehet, jotka tälläkin hetkellä hoitavat Suomen huoltovarmuuskuljetuksia.

Mainos