Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mielestä ay-liikkeen ensimmäinen virhearvio liittyy käsitykseen, että tavanomaiset pitkäaikaiset ja maltilliset tulopoliittiset ratkaisut riittävät Suomen kilpailukyvyn parantamiseen.
– Eivät ne riitä, Vanhanen sanoi Suomenmaalle.
Toinen virhearvio koskee ajoitusta. Ay-liikkeellä oli sellainen käsitys, että kustannuskilpailukyvyn kohennusta voitaisiin käsitellä vasta seuraavalla työmarkkinakierroksella. Osa työehtosopimuksista päättyy vasta keväällä 2017.
– On väärä käsitys, että keväällä valitulla eduskunnalla olisi varaa odottaa kaksi vuotta tumput suorana, ryhdytäänkö johonkin.
Vanhasen mukaan keskustan eduskuntaryhmä seisoo yksimielisesti yhteiskuntasopimuksen korvaamistoimien takana. Ryhmä kävi ennen niiden julkistamista tiiviin keskustelun, jossa ounasteltiin jo, että tulossa on yksittäisiä lakkoja, mahdollisesti jopa yleislakon piirteitä.
– Hallituksella on eduskuntaryhmän täysi luottamus, Vanhanen toteaa.
Palkansaajajärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan elokuussa laatimat yhteiset tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluihin löytyvät tästä. Hallitus ilmoitti lopettavansa neuvottelut, kun valmiutta sitoutua viiden prosentin yksikkötyökustannusten alentamiseen ei löytynyt kaikilta järjestöiltä.
Viime viikolla hallitus esitteli oman kilpailukykypakettinsa yhteiskuntasopimuksen korvaaviksi toimiksi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on antanut työmarkkinajärjestöille aikaa ensi viikon keskiviikkoon asti esittää oman vaihtoehtonsa hallituksen päättämille toimille.
Akava ja STTK ovat valmiita neuvottelemaan. SAK:n työvaliokunta kokoontuu maanantaina käsittelemään tilannetta.