”Me olemme syvällä. Ei käytetä aikaa kiistelemiseen, kenen vika se on ollut”

Pääministerin mukaan Suomen talouden nostaminen tulee kestämään.
Vasemmalta SDP:n Antti Lindtman, pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa. Takarivissä ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Vasemmalta SDP:n Antti Lindtman, pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa. Takarivissä ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eduskunnan budjettipuheiden ensimmäisenä päivänä pääministeri Petteri Orpo (kok.) veti yhteen aloituskeskustelua toteamalla budjettia tehdyn niin kuin on tehty siksi, että ”me olemme vaarallisesti velkaantuneet”. Orpo siteerasi näin entistä budjettipäällikkö Martti Hetemäkeä

Lähtökohta Juha Sipilän hallituksen ajalta oli Orpon mukaan, että velka oli painettu noin miljardin euron tasolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Johtuen sitten ulkoisista olosuhteista, mutta myös tietoisesta politiikasta, joka tiivistettiin sanoihin ”rahaa on”, nyt ollaan näin syvällä, Petteri Orpo kuvaili.

Orpon mukaan ennen vaaleja he sanoivat hakevansa ratkaisua, joka perustuu valtiovarainministeriön parhaiden asiantuntijoiden arvioihin. Ne koskivat sitä, millaisella sopeutuksella Suomi saadaan tasapainon polulle ja velka taittumaan, kahden vaalikauden aikana.

– Se on vaan yksinkertaisesti niin syvä se tilanne, missä me olemme, Orpo totesi.

– Mutta ei käytetä nyt aikaa kiistelemiseen siitä kenen vika se on ollut. Vaan: se on fakta. Me olemme syvällä. Ja sieltä Suomen nostaminen ylös kestää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se vaatii rakenteellisia uudistuksia. Se vaatii säästötoimia. Se vaatii tuottavuuden parantamista. Se vaatii sitä että ihmiset ottavat työtä vastaaan ja yrittäjät uskaltavat työllistää. Se vaatii kaikkia näitä asioita samaan aikaan, Orpo luetteli.

Tämä ei pääministerin mukaan ole helppoa.

– Mutta ei voi jättää tekemättä siksi, että se on vaikeaa. Koska suomalainen hyvinvointi, sen puolustaminen ja pelastaminen, vaatii nyt määrätietoista työtä, ja siihen hallitus on valmis.

Mainos