WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikön Anne Tarvaisen mukaan lajilöydökset vahvistavat, että Mekongin alue on maailman rikkaimpia ja monimuotoisimpia.
WWF:n tärkeimpiin suojelukohteisiin kuuluva Mekong-joki tarjoaa toimeentulon yli 60 miljoonalle ihmiselle. Jokialue ulottuu Kambodžan, Laosin, Myanmarin, Thaimaan, Vietnamin sekä Kiinan lounaisen Yunnan maakunnan alueelle.
Tutkimukset Mekongin alueella aloitettiin vuonna 1997, jonka jälkeen uusia lajeja on WWF:n mukaan löydetty yhteensä 2 077 kappaletta.
Esimerkiksi Laosista on löytynyt suurikokoinen hämähäkkilaji, jolla ei ole silmiä. Laji elää luolassa päivänvalon ulottumattomissa.
Vietnamissa puolestaan on havaittu pieni kala, jolla on erittäin monimutkainen anatomia. Kalan sukupuolielimet sijaitsevat sen suun takana, joten se parittelee päällään.
Helenin lentävä sammakko löydettiin alle sadan kilometrin päästä Ho Chi Minhin kaupungista Vietnamissa. Suuria, räpylämäisiä raajojaan apuna käyttäen valtava vihreä sammakko liitää puun latvasta toiseen ja tulee alas vain lisääntyäkseen.
Kaeng Krachan -kansallispuistosta Thaimaassa on löytynyt gekko, joka liitää oksalta toiselle käyttämällä apunaan ylimääräisiä ihokaistaleita kyljissään ja varpaidensa välissä.
Tarvaisen mukaan on ehdottoman tärkeää, että hallitukset sijoittavat luonnonsuojeluun ja vihreän kasvun strategioihin löytyneiden lajien sukupuuton estämiseksi.
– Alankojen trooppiset metsät ovat maailman uhatuimpia elinympäristöjä ihmisten toiminnan, kuten hakkuiden, takia. Monet uudetkin lajit ovat vaarassa niiden elinympäristön nopean pienenemisen vuoksi, Tarvainen toteaa WWF:n tiedotteessa.