Oletko sattunut törmäämään verkossa videoon hurjasta läheltä piti -tilanteesta valkohain kanssa tai mahdollisesti karhua pakenevasta lumilautailijasta? Entä tähän pätkään, jossa salama melkein iskee naiseen rannalla?
ABC kertoo australialaisen filmistudion Woolshed Co:n paljastaneen olevansa kahdeksan yhteensä yli 200 miljoonaa katselukertaa verkossa keränneiden viraalivideoiden takana. Studion tuottamat feikkivideot levisivät myös useisiin medioihin ympäri maailmaa.
Yhtiön mukaan videot olivat osa kaksivuotista koetta, jolla pyrittiin selvittämään viraali-ilmiöiden leviämistä.
Woolshed Co:n toimitusjohtajan Dave Christisonin mukaan kaikki alkoi videosta (alla), jossa mies pakenee valkohailta kanssa Sydneyn satamassa. Sen jälkeen yhtiö haki rahoitusta valtiolliselta Screen Australia-mediasäätiöltä ja tuotti vielä muutamia projekteja lisää.
Christisonin mukaan läheskään kaikki videoita katsoneet eivät uskoneet niitä aidoiksi. Se ei kuitenkaan ollut haitaksi – pikemminkin päinvastoin.
– (Video) nappaa otteeseensa heidät, jotka eivät usko sitä aidoksi. He katsovat sen uudestaan ja uudestaan. He jakavat sitä muille ja luovat väittelyn siitä, onko se oikea vai ei. Se taas tavallisesti synnyttää sille jonkinasteista uutisarvoa.
Christison ei ole huolissaan paljastuksen aiheuttamista reaktioista.
– Kokeeseen ei liittynyt minkäänlaista pahantahtoisuutta. Kyse oli uudenlaisen viihdemuodon tutkimisesta.