– Valtiovarainministeri (Mika) Lintilän (kesk.) mukaan sellaista tilannetta ei synny, missä menonlisäyksistä pidetään kiinni, vaikkei työllisyys kasvaisikaan. Silti hallitus lisää menoja, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo tviittaa.
Hän viittaa tästä löytyvään Turun Sanomien pääkirjoitukseen. Siinä ruoditaan pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen budjettia. Siihen kirjatut pysyvät menonlisäykset on rakennettu sen varaan, että työllisyysaste nousee 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Sinuhe Wallinheimon mukaan kuitenkin ”menoja lisätään, vaikka tuloista ei ole tietoa”.
– Velkaantuminen kasvaa. Isot työllisyystoimet puuttuvat, hän jatkaa.
Sinuhe Wallinheimolle huomautetaan vastauksena, että valtiovarainministerin linja voi muuttua keskustan puheenjohtajakisan myötä. Siinä ovat ehdolla elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja puolustusministeri Antti Kaikkonen.
– Kaikkonen sentään hieman oikealla. Kulmunia ei oikein vasemmistosta erota. Sieltäkö se vasemmalta se elintila (SDP, vihreät, vasemmistoliitto) löytyy? Epäilen, Sinuhe Wallinheimo vastaa.
Lintilän mukaan sellaista tilannetta ei synny, missä menonlisäyksistä pidetään kiinni, vaikkei työllisyys kasvaisikaan. Silti hallitus lisää menoja. Menoja lisätään, vaikka tuloista ei ole tietoa. Velkaantuminen kasvaa. Isot työllisyystoimet puuttuvat. https://t.co/wbChFoD66m
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) September 2, 2019
Kaikkonen sentään hieman oikealla. Kulmunia ei oikein vasemmistosta erota. Sieltäkö se vasemmalta se elintila (SDP, vihreät, vasemmistoliitto) löytyy? Epäilen.
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) September 2, 2019