Ilmatieteen laitoksen tutkijana työskentelevän Milla Johanssonin väitöstyö perustuu meriveden korkeuden pitkiin ja luotettaviin havaintosarjoihin, joita on saatavissa kattavasti Suomen rannikolta 1920-luvulta lähtien.
Työssä osoitettiin että noin 80 prosenttia Suomen rannikon vedenkorkeuden kuukausikeskiarvojen vaihtelusta liittyy tuuli- ja ilmanpainevaihteluihin. Tuulet ja ilmanpainevaihtelut painavat vettä Tanskan salmien kautta Pohjanmereltä Itämerelle ja muuttavat näin Itämeren kokonaisvesimäärää. Ne myös kallistavat vedenpintaa Itämeren eri osien välillä. Esimerkiksi länsituuli ajaa vettä Itämeren eteläosista pohjoisosiin ja Suomen rannikkoa kohti.
Menneinä vuosikymmeninä keskimääräinen vedenkorkeus on laskenut maan suhteen Suomen rannikolla. Laskunopeus on vaihdellut alueittain noin 10 sentistä 70 senttiin sadan vuoden aikana. Uutta maata on siis hitaasti vapautunut meren alta.
Merenpinnan lasku on pääasiassa aiheutunut maan kohoamisesta. Viime jääkauden aikana Skandinavian peittäneet jäämassat painoivat maankuorta alaspäin. Jään sulamisen jälkeen maankuori lähti hitaasti palautumaan. Maankohoamisen vaikutusta on hidastanut merenpinnan nousu. Maailmanlaajuisesti merenpinta nousi 1900-luvulla vajaat 20 senttimetriä. Nousun syynä ovat meriveden lämpölaajeneminen ja mannerjäätiköiden sulaminen. Nousu vaikutti myös Itämereen.
– Tulevaisuudessa valtamerten pinnannousun ennustetaan kiihtyvän. Maankohoaminen ei välttämättä enää riitä estämään sen vaikutusta Suomen rannikolla. Suomenlahdella merenpinta voi lähteä nousuun, mutta Pohjanlahdella voimakkaampi maankohoaminen saattaa vielä riittää tasapainottamaan merenpinnan nousun tällä vuosisadalla. Ennusteissa on kuitenkin suuria epävarmuuksia, ja korkeimmillaan ne ennustavat vedenpinnan nousevan kaikkialla Suomen rannikolla, Milla Johansson toteaa laitoksen tiedotteessa.
Tietoa merenpinnan nykyisestä ja tulevasta käyttäytymisestä tarvitaan muun muassa rannikolle rakentamisessa ja yhteiskuntasuunnittelussa. Työssä laaditut keskimääräisen merenpinnan ennusteet ottavat huomioon entistä useampia tekijöitä ja antavat siksi Ilmatieteen laitoksen mukaan aiempaa luotettavampia arvioita. Toisaalta tulokset vedenkorkeuden ääriarvojen kasvusta mahdollistavat tällaisten muutosten huomioimisen nykyisten ja tulevien tulvariskien arvioinnissa.
Johanssonin väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa 4. kesäkuuta.