Merivoimien komentajan mukaan Itämeren turvallisuusympäristö on pysynyt jännittyneenä

Veijo Taipaluksen mukaan merivoimien valmiusaluksilla on ollut paljon tunnistustehtäviä.

– Vaikka sotilaallinen läsnäolo Itämerellä ei ole lisääntynyt viimeisen vuoden aikana verrattuna kolmeen edelliseen vuoteen, Itämeren turvallisuusympäristö on pysynyt jännittyneenä, merivoimien komentaja, vara-amiraali Veijo Taipalus totesi merivoimien vuosipäivän juhlapuheessaan.

Hänen mukaansa merivoimien alueellista koskemattomuutta valvovilla ja turvaavilla valmiusaluksilla on ollut paljon tunnistustehtäviä, mikä on vaatinut sekä kalustolta että henkilöstöltä kestävyyttä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Merivoimat on ylläpitänyt korkean toimintavalmiuden vuoden jokaisena päivänä. Vaikka tehtävät on kyetty täyttämään, valmiusalusten yhtäjaksoinen merellä olo on jatkunut pitkänä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Taipalus korosti, että niukkenevilla henkilöstöresursseilla on kyettävä myös kehittämään merivoimille elintärkeitä suorituskykyjä. Lähivuosien merkittävin haaste on hänen mukaansa poistuvien alusten suorituskykyjen korvaaminen.

Miinalaiva Pohjanmaa on jo poistunut käytöstä. 2020-luvulle tultaessa myös Hämeenmaa-luokan kaksi miinalaivaa ja neljä Rauma-luokan ohjusvenettä tulevat elinkaarensa päähän.

Alusten korvaajaksi suunniteltu Laivue2020-hanke etenee Taipaluksen mukaan aikataulussa. Neljä uutta korvettia muodostavat Pohjanmaa-luokan.

Mainos