Metsäteollisuus kasvaa, mutta ”kustannusrakenne yhä kestämättömällä tasolla”

Metsäteollisuuden vienti ja tuotanto ovat kasvaneet tänä vuonna, mutta Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Jaatisen mielestä metsäteollisuus on siitä huolimatta menettänyt kilpailuasemiaan.

Syynä kilpailuasemien heikentymiseen on Jaatisen mukaan muun muassa suomalaisen metsäteollisuuden kustannusrakenne, joka on yhä kestämättömällä tasolla.

– Lokakuussa hyväksytty keskitetty palkkaratkaisu ei paranna riittävästi metsäteollisuuden kilpailukykyä. Suomessa tuotanto- ja työvoimakustannukset ovat nousseet useiden vuosien aikana kilpailijamaita nopeammin, Jaatinen arvioi tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Paperituotteissa on hänen mukaansa ylikapasiteettia, ja merkittävimmän vientituotteen eli painopaperin kysyntä on laskenut voimakkaasti viestinnän digitalisoitumisen vuoksi. Lisäksi päämarkkinat Euroopassa kärsivät yhä taantuman vaikutuksista.

Jaatinen muistuttaa, että metsäteollisuudelle on lankeamassa myös valtion toimesta uusia lisäkustannuksia satojen miljoonien eurojen edestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Windfall-veron käyttöönotosta tulisi luopua ja rikkidirektiivin kustannuksia kompensoida nopeavaikutteisilla toimenpiteillä. Keskitetyn palkkaratkaisun yhteydessä on sovittu alakohtaisista kehittämistoimista. Niissä on löydettävä ratkaisuja, joilla lisätään paikallista sopimista ja toiminnan joustavuutta, Jaatinen vaatii.

Lue myös:

Metsäteollisuus kasvussa tänä vuonna

Mainos