Nyt yhtiö aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 425 hengen vähennyksistä, joista suurin osa aiotaan toteuttaa vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on noin 25 miljoonan euron säästö vuotuisissa toimintakustannuksissa.
Neuvottelut koskevat yhtiön energialiiketoiminnassa kaikkia henkilöstöryhmiä Suomessa ja Ruotsissa. Arvioitu henkilöstövähennystarve on yhteensä 390 henkilöä, joista Suomessa 220 henkilöä, Ruotsissa 120 henkilöä ja muissa maissa 50 henkilöä.
Lisäksi Suomessa neuvotellaan kaikkia henkilöstöryhmiä koskevista mahdollisista lomautuksista.
Tällä hetkellä energialiiketoiminta työllistää maailmanlaajuisesti noin 1820 henkilöä, joista 1030 Suomessa, 470 Ruotsissa ja 320 muissa maissa.
Osana säästötoimia suunnitellaan oman kattilavalmistuksen vähentämistä Suomessa ja Ruotsissa. Suunnitelmaan voi sisältyä Messukylän tehtaan sulkeminen Suomessa sekä tuotantokapasiteetin vähentäminen Göteborgin tehtaalla Ruotsissa ja Lahdesjärven tehtaalla Suomessa.
Kustannusrakennettaan keventää myös paperikonekudos- ja suodatinkangasmarkkinoilla toimiva kudokset-liiketoimintayksikkö. Yt-neuvottelujen piirissä ovat yksikön kaikki toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt Suomessa.
Arvioitu henkilöstövähennystarve on yhteensä 35 henkilöä, joista Suomessa noin 25 henkilöä ja ulkomaan yksiköissä noin 10 henkilöä. Tällä hetkellä liiketoiminta työllistää maailmanlaajuisesti noin 1300 henkilöä.