Keväällä 2007 Washingtonin Wilson Center -tutkimuskeskuksessa työskennelleelle 30-vuotiaalle Ben Rhodesille avautui mahdollisuus päästä Barack Obaman vaalikampanjaan avustajaksi. Rhodes muutti Chicagoon ja toimi esivaalikampanjan keskustoimistossa puheenkirjoittajatiimin ulkopolitiikasta vastaavana henkilönä. Tehtävää varten Rhodes joutui lukemaan moneen kertaan kaiken Obaman kirjallisen tuotannon tunteakseen hänet paremmin.
Obama voitti vuoden 2008 presidentinvaalit ja Rhodes nimitettiin Valkoisen talon puheenkirjoittajien apulaisjohtajaksi sekä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston NSC:n puheenkirjoittajien johtajaksi. Lisäksi työhön kuului tiedottaa medialle kansallisen turvallisuuden asioista. Tehtävä kesti koko Obaman kahdeksanvuotisen presidenttikauden. Nuoresta miehestä oli erityisen sykähdyttävää saada sininen henkilökortti, jolla pääsi kaikkialle Valkoisessa talossa.
Rhodes seurasi Obamaa hänen monilla ulkomaanmatkoillaan ja kuuluissa Air Force One -lentokoneessa tai hotelleissa syntyi monia presidentin merkittävimpiä puheita. Rhodes muisteli presidentin antaneen harvoin kiitosta, mutta hän teki sen aina oikealla hetkellä, silloin, kun tukea tarvittiin.
Rhodesin tehtävää helpotti, että vuosien mittaan hän osasi jo ennakoida, mitä presidentti halusi sanoa tai tehdä jonkin asian suhteen. Rhodes oli sisäistänyt Obaman maailmankuvan ja omien sanojensa mukaan hänellä ei ollut muuta tavoitetta kuin auttaa presidenttiä tuomaan esiin ulkopoliittiset näkemyksensä.
Joskus neuvonantajan vaivannäkö oli turhaa. Vuonna 2013 Etelä-Afrikan entisen presidentti Nelson Mandelan kuoltua Obama määräsi Rhodesin kirjoittamaan lyhyen ja yksinkertaisen muistopuheen. Lentokoneessa matkalla hautajaisiin presidentti kuitenkin laati puheen kokonaan uudelleen.
Monissa tapauksissa Obama oli ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa jo itse laatinut hyvinkin laajan rungon puheeseensa ja antoi sen sitten Rhodesin ja muiden neuvonantajiensa haltuun yksityiskohtien hiomiseksi ja loppuun kirjoitettavaksi.
Muslimipuhe
Kesäkuussa 2009 Obama piti Kairossa puheen islamilaiselle maailmalle. Rhodes käytti taustatyöhön viikkokausia ja neuvotteli useaan otteeseen presidentin kanssa tekstin sisällöstä. Ongelmakohtia oli useita, kuten Israel, Palestiina, Irak ja terrorismi.
Valmistelunsa aikana Rhodes tapasi muiden neuvonantajien lisäksi myös voimakkaita lobbausryhmiä, jotka halusivat tuoda omia näkemyksiään esiin.
Puheen valmistelu vei paljon aikaa Obamalta itseltäänkin. Rhodesin saama viimeisin versio oli täynnä Obaman käsin kirjoittamia korjauksia. Myöhemmin Kairon yliopistolla pidettyä puhetta on arvioitu myönteiseen sävyyn.
Kuuba
Kautensa loppupuolella vuonna 2016 Obama vieraili Kuubassa, ensimmäisenä USA:n presidenttinä sitten vuoden 1928. Tarkoituksena oli yrittää normalisoida maiden välisiä suhteita. Vierailun järjestelyt vaativat pitkiä neuvotteluja ja myös Rhodes joutui käymään useita kertoja Havannassa.
Presidentin puhe Havannassa oli matkan tärkein osuus ja siihen oli ladattu paljon odotuksia. Puhetta hiottiin viimeiseen saakka ja avustajaryhmä kokoontui edellisenä iltana hotelliin, missä ”joimme pari tuntia Havana Club -rommia, luimme puheen ääneen toisillemme ja muistelimme loputtomia neuvotteluitamme kuubalaisten kanssa”.
Obama piti puheensa tilaisuutta varten kunnostetussa suuressa teatterissa. Puheen huippukohtia oli maininta, missä presidentti ilmoitti tulleensa ojentamaan ystävyyden kättä. Samoin Obama kiitteli Kuuban koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa. Kohta, missä painotettiin demokratiaa ja kansalaisten oikeutta saada kritisoida hallitusta sai aplodeja vain vieraina olevilta yhdysvaltalaisilta. Maan johtaja Raúl Castro hymyili vaivautuneesti tuolissaan.
Rhodes totesi, ettei ollut saanut mistään kirjoittamastaan puheesta niin paljon positiivista palautetta. Luonnollisesti kritiikkiäkin tuli niiltä tahoilta, jotka eivät halunneet USA:n ja Kuuban suhteiden lämpenevän.
Varjopuolia
Valkoisen talon virkailijana Rhodes huomasi pian USA:n eri hallinto-osastojen edustajien halun vaikuttaa asioihin. Esimerkiksi Guantanamon vankien kohtelua käsittelevästä puheesta tiedustelualan edustajat halusivat poistaa kohdan vesikidutuksesta ja korvata sen toisella termillä.
Työnsä puolesta Rhodes oli hyvin usein esillä mediassa ja sillä oli tietenkin omat haittansa. Etenkin vuoden 2012 vaalikampanjan loppupuolella neuvonantajaa vastaan hyökättiin paljon etenkin sosiaalisessa mediassa. Rhodesin väitettiin muun muassa olevan petturi ja kuuluvan maailmanlaajuiseen juutalaisten salaliittoon ja manipuloivan uutisia.
Lopulta salainen palvelu joutui partioimaan Rhodesin asuintalon ympärillä, koska häntä uhattiin toistuvasti myös fyysisellä väkivallalla. Merkittävä asema Valkoisessa talossa alkoi tuottaa yhä vähemmän iloa ja yhä enemmän paineita.
Rhodesin viimeinen päivä Valkoisessa talossa oli 19. tammikuuta 2017, jolloin oli aika siivota työhuone ja jättää se hänen seuraajalleen, Donald Trumpin hallintoon kuuluvalle henkilölle.
Ben Rhodes: Obaman Valkoisessa talossa. Presidentin neuvonantajan muistelmat. Suomentanut Maikki Soro. 432 sivua. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI