Mikkelin kouluissa lounaana tarjotuista kasvistortilloista on sairastunut ainakin yli 200 ihmistä, kertoo Mikkelin kaupunki tiedotteessa.
Kaupunki on lähettänyt perheisiin kyselyn, jonka vastausten perusteella noin 207 oppilasta on saanut mahakipuja. Pahoinvointia on ollut noin 140 oppilaalla. Päänsärkyä on esiintynyt noin 100 ja oksentelua noin 20 oppilaalla. Oppilaiden oireet ovat olleet enimmäkseen lyhytkestoisia ja lieviä.
Kaupunki kertoo unohtaneensa yhden koulun kyselystä, joten sen osalta ei tietoja ole, ja yksi koulu on väistötiloissa, ja siellä on syöty eri ruokaa.
Useat oppilaat moittivat tortillalettuja pahanmakuisiksi ja muutama kertoi maistaneensa ”saippuan makua”. Muutama oppilas oli myös sitä mieltä, että tortillan täyte oli ollut pahan makuista.
Yle uutisoi aiemmin sekä opettajien että oppilaiden saaneen oireita pian kouluruokailun jälkeen keskiviikkona. Nyt julkaistun kyselyn mukaan oireet ovat alkaneet ruokailun aikana tai tunnin sisällä noin 70 prosentilla niistä kertoneista.
Tortillalevyt ovat tulleet suurtalouspakkauksissa valmiina. Valmistusmaa on EU. Tortillan täyte on valmistettu Mikkelin kaupungin keskuskeittiössä.
Ruokavirasto aloittaa ruokanäytteiden tutkimisen tänään. Tuloksia on odotettavissa ensi viikon aikana.