Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd.) mukaan Suomen hoitovelan suuruus on tällä hetkellä 1-1,5 miljardia euroa. Lindén kommentoi asiaa Turun Sanomien haastattelussa.
– Hammashuollossa velkaa on 100–200 miljoonaa, perusterveydenhuollossa 200–300 miljoonaa, mielenterveydessä 200–300 miljoonaa, erikoissairaanhoidossa 300 miljoonaa, vanhustenhuollossa 300 miljoonaa, Lindén erittelee.
Hoitovelkaa voi mitata esimerkiksi laskemalla, paljonko terveyskeskuksissa tehtiin diagnooseja vuonna 2020, kun koronaviruspandemia alkoi, verrattuna vuoteen 2019.
– Monissa suurissa kansansairauksissa vähenemä oli 20 prosenttia. Eivät ihmiset yhtäkkiä parantuneet. Luvut tarkoittavat, että taudit muhivat niillä ihmisillä, Lindén kertoo.
Velan kurominen tulee viemään aikaa. Lindénin mukaan se vie vähintään kolme vuotta. Realistisempi lukema on kuitenkin viisi.
– Vähintään vaatii seuraavan hallituskauden.