Ministeri Aki Lindén rokotteista IS:lle: Mitä erityisperusteita Suomessa on?

Aki Lindén penää THL:ltä vastausta rokotekysymykseen.
Koronarokotuspiste Helsingissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Koronarokotuspiste Helsingissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) muistuttaa Ilta-Sanomien haastattelussa, että koronaviruspandemia ei ole vielä ohi. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ja ikäihmisiä hän muistuttaa suojautumisen tarpeellisuudesta.

– Yleinen varovaisuus olisi tarpeen. Heidän kannattaa miettiä pariin kertaan, että minkälaisiin ihmismassoihin menevät. Maskit päällä ostoskeskuksissa ei ole huono idea, Lindén toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lindén sanoo, että suomalaisten rokotussuoja voisi olla nykyistä korkeampikin. Tällä hetkellä neljättä koronarokotetta suositellaan 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, 80 vuotta täyttäneille ja iäkkäille hoivakodissa asuville.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kesäkuussa piiriin lisättiin vielä 70-79 -vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat. Lindénin mielestä linjauksen olisi pitänyt koskea kaikkia yli 70-vuotiaita.

– Olisi ollut helpompaa, jos olisi todettu, että rokotteen saavat kaikki 70-vuotiaat. Ja kunnissa rokotustalkoot pystyyn, Lindén toteaa.

– Tässä täytyy kysyä asiantuntijoilta, että mitä erityisperusteita Suomessa on pitää ikärajaa korkeammalla kuin muutamassa muussa maassa aika lähelläkin.

Mainos