Ministeri IL:lle: Nato-jäsenyydestä huolimatta oltava jatkuvasti valpas

Tytti Tuppuraisen mukaan EU:n tulee tiivistää puolustusyhteistyötä.
Rajavyöhyke Virolahdella 11. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Rajavyöhyke Virolahdella 11. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo Iltalehdelle, että mahdollinen Nato-jäsenyys ei yksinään riitä takaamaan Suomen turvallisuutta.

–Se että pääsemme toivottavasti pian Naton jäseneksi, ei saa tuudittaa meitä vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen, koska Suomen kaltainen maa, jonka naapurimaana on Venäjä, tarvitsee jatkuvaa valppautta ja jatkuvaa yhteistyösuhteiden vankistamista esimerkiksi Itämeren alueella, Pohjoismaissa, Ranskassa ja Britanniassa, Tuppurainen sanoo IL:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuppuraisen mukaan Suomi on valmis toimimaan sen puolesta, että eurooppalaista yhteistyötä tiivistetään suomalaisten parhaaksi. Käytännössä yhteistyön syventäminen tarkoittaa EU:n integraatiota.

Tuppurainen tiivistäisi myös EU:n puolustusyhteistyötä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

–Myöskään EU:ta ei pidä unohtaa, sillä unionimailla on keskinäisen avunannon lauseke 42.7, jota ollaan parhaillaan vahvistamassa ja konkretisoimassa, Tuppurainen sanoo IL:lle.

–Vaikka se on erilainen kuin Naton 5. artiklan turvatakuut, on se kuitenkin poliittinen yhteisvastuulauseke.

Mikäli Suomesta ja Ruotsista tulee Naton jäseniä, puolustusliittoon kuuluu 23 EU:n jäsenmaata. Tuppurainen pitää Naton ja EU:n lähentymistä hyvänä asiana.

Mainos