– Kun ministeri asettaa virkamiehensä tutkimaan, miksi ministeri ei itse seuraa eikä tiedä vastuullaan olevia oman ministeriönsä elintärkeitä ja keskeisiä asioita, on asiat pahasti pielessä. Suojavarustepula on ollut pitkään koko Suomen vakava huoli ja sen olisi pitänyt myös olla ministerin työn yhtenä keskipisteenä, kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa toteaa Facebookissa.
Hän kommentoi alta löytyvää Uuden Suomen juttua, jossa käsitellään sosiaali- ja terveysministeriön selvitystä liittyen Suomen jäämiseen EU:n yhteisten suojavarustehankintojen ulkopuolelle.
Selvityksen mukaan Suomi jäi ulos hankinnoista asian valmisteluun liittyvien vastuiden epäselvyyksien vuoksi. Tapahtuneen ei katsottu kuitenkaan johtuneen ministereistä tai yhdestäkään tietystä virkamiehestä. Selvityksen laati STM:n hallintoylijohtaja Jaana Koski.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) on todennut asiassa tapahtuneen tietokatkoja, joita hän ei hyväksy.
Selvityksen mukaan ministeri Pekosella oli perusteltu käsitys, että puitesopimuksen valmistelu etenee nopeasti.
– Koska EU-hankinnat eivät lääkkeitä ja rokotteita lukuun ottamatta kuulu ministeri Pekosen vastuulle, ei hänellä ollut tarkempaa tietoa yhteishankintojen aikataulusta eikä hänellä ollut syytä epäillä, etteikö Suomi olisi voinut ehtiä avoinna oleviin hakuihin, sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa todettiin.
Sari Sarkomaa toteaa ministeriön olevan päällikkövirasto.
– Ministeri johtaa ja kantaa poliittisen vastuun. Sen selvittämiseen ei kannata kalliita virkamiesvoimavaroja tuhlata. Ne tarvitaan koronakriisistä selviytymiseen ja sen jälkeiseen Suomen uudelleen rakentamiseen.
Hänen mukaansa avoimeksi jäi myös kysymys, ”oliko poikkeuksellisen mittava myös avustajajoukko ja valtiosihteeri kansan kannalta elintärkeässä asiassa tietämätön ja passiivinen”.
– Hallitusta johtavan pääministeri (Sanna) Marinin (sd.) on nyt viimeistään aika viheltää STM:n poliittisen johtamisen peli poikki ja hallituksen työtä johtavana korjattava johtamisen ja vastuunjaon ilmiselvät ongelmat. Sille työlle kaikki tuki, Sarkomaa sanoo.
Kun ministeri asettaa virkamiehensä tutkimaan, miksi ministeri ei seuraa ministeriönsä elintärkeitä asioita, on asiat pahasti pielessä. Hallitusta johtavan PM @MarinSanna aika viheltää peli poikki, korjata johtamisen ja vastuunjaon ongelmat. https://t.co/6TZcqtw5a4
— Sari Sarkomaa 🇺🇦 (@sarisarkomaa) April 27, 2020