Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Räsänen huomauttaa, että vaikka päivä muistuttaa meitä lapsen oikeuksien merkityksestä, ne ovat tärkeitä vuoden jokaisena päivänä.
– Riittävän pitkä aika olla lapsi, kehitystä tukeva ympäristö ja viisaat aikuiset ympärillä ovat asioita, joita mikään ei voi korvata, Räsänen sanoo tiedotteessaan.
Räsänen puhui keskiviikkona lapsen oikeuksien päivän lipunnostossa eduskunnassa.
– Hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat kansakuntamme tärkein pääoma. Siksi olen päättänyt, että lapsen oikeuksien päivänä liputetaan, Räsänen kertoo.
Hän toteaa myös, että onneksi lapsiin kohdistuvat rikokset ovat pääsääntöisesti vähentyneet.
– Silti jokainen rikos on liikaa, hän lisää.
Räsänen kertoo olevansa erittäin huolissaan siitä, että viimeaikaisten tutkimusten ja selvitysten mukaan aikuisen kykyä hoitaa vanhemmuuttaan silloin, kun hän on päihde- tai mielenterveyspalvelujen tarpeessa ja piirissä, ei arvioida.
Hän myös huomauttaa, että ennaltaehkäisyssä ensiarvoisen tärkeää on viranomaisten tehokas yhteistyö ja toimiva tiedonvaihto.
– Sisäministeriössä selvitetään parhaillaan, millä tavalla tiedonvaihtoa voitaisiin parantaa, Räsänen kertoo.