Yksinäisyys on Rädyn mukaa ilmiö, jonka kanssa viranomaiset ovat yksin jokseenkin hampaattomia, koska yksinäisyys ei katoa virkatyönä.
– Kutsun suomalaisen vahvan järjestökentän sosiaali- ja terveysministeriön ja kuntien avuksi torjumaan ja lievittämään yksinäisyyttä. Toivon saavani järjestöiltä luovia ja konkreettisia ehdotuksia siitä, miten julkinen sektori ja järjestöt voisivat yhdessä vähentää yksinäisyyttä, Räty sanoi Suomen sosiaali ja terveys ry:n koulutusristeilyn avajaistilaisuudessa keskiviikkona Helsingissä.
– Laajan ja arvostetun amerikkalaistutkimuksen mukaan yksinäisyys on yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi ja kolme kertaa vaarallisempaa kuin ylipaino. Aion järjestää maaliskuussa yksinäisyysfoorumin, jonne kutsun viranomaiset, järjestöt, tutkijat ja asiantuntijat keskustelemaan yhdessä yksinäisyyden vaikutuksista ja torjunnasta, Räty kertoi.
Suomalaisten kaksi suurinta sairauslomien ja työkyvyttömyyden syytä ovat Rädyn mukaan masennus ja selkäsairaudet. Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä on jatkuvasti kasvanut.
– Yksinäisyys liittyy läheisesti suomalaisten suureen ongelmaan, masennukseen. Erityisesti vanhuksilla yksinäisyys on yksi masennuksen syistä. Masennuksen aiheuttamien sairauslomien ja työkyvyttömyyseläkkeiden hinta yhteiskunnalle ja sairastuneille ihmisille itselleen on valtava, Räty muistutti.