Liikenneministerin mukaan Skopjen-lennot voivat loppua reilun viikon päästä

Hallitus neuvotteli tiistaina matkustusrajoituksista.

Hallitus kokoontui tiistaina alkuillasta neuvottelemaan matkustusrajoituksista Helsingin Säätytalolle.

Pohjois-Makedonian Skopjesta Turkuun suuntautuvien lentojen pysäyttämistä valmistellaan liikenneministeri Timo Harakan (sd.) mukaan virkapäätöksenä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt hallitus saa tähän neuvotteluunsa tietoa viranomaislta eli siis meillä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom nyt virkapäätöksenä valmistelee tätä ratkaisua, ja sitten tietenkin saatuaan sen valmiiksi, siitä sitten itsenäisesti myöskin kertoo, Harakka selvitti ennen hallituksen neuvotteluja.

Harakan mukaan ei näy estettä sille, että lennot loppuvat reilun viikon päästä. Hän kertoi hallituksen olleen yhtä mieltä siitä, että tilanne on vakava ja että asiaan on puututtava.

– Hyvin poikkeuksellinen tilanne, että juuri tämä yksi reitti on se, joka on Suomeen näin paljon tartuntoja tuonut. Kuten monissa kysymyksissä näin korona-aikana, on lainsäädäntöä, jota otetaan nyt käyttöön ensimmäistä kertaa, Timo Harakka totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa asiaa on käyty läpi ja on todettu, että toimivalta on Traficomilla sillä edellytyksellä, että se saa sosiaali- ja terveysviranomaisilta ja mahdollisesti myös rajaviranomaisilta lausunnon, jonka pohjalta asiassa voidaan edetä.

– Tämä työ on nyt käynnissä.

Harakka kertoi, että oikeuskansleria on myös kuultu.

Mainos