Hallitus on tänään tiistaina käsitellyt neuvottelussaan ministerien vaalikampanjointia koskevan valtioneuvoston kanslian tiedonannon.
Toukokuussa pidettävissä europarlamenttivaaleissa on ehdokkaana ainakin kolme ministeriä: Alexander Stubb (kok.), Henna Virkkunen (kok.) ja Merja Kyllönen (vas.).
Vaalikampanjasta on erikseen säädetty vain vaalirahoituksen osalta. Laissa vaalikampanjana pidetään aikaa kuusi kuukautta ennen vaalipäivää ja kaksi viikkoa vaalipäivän jälkeen.
Ministerin poliittisen toiminnan luonteen vuoksi sitä, mitkä kulut ovat vaalikampanjan kuluja, on valtioneuvoston kanslian tiedonannon mukaan lähes mahdotonta määritellä tyhjentävästi. Ministeri vastaa vaalikampanjointiin liittyvien kulujen maksamisesta.
Ministerin tehtävään kuuluu paljon näkyvää toimintaa, joka ei ole vaalikampanjointia, vaikka se ajoittuisikin kampanja-ajalle. Tiedonannon mukaan ministerin on erotettava vaalikampanjansa mahdollisimman selvästi ministerin tehtävästä ja siihen liittyvistä virkatoimista.
Kampanjointiin käytettävä vapaapäiviä
Ministerin suositellaan käyttävän keskeisiin kampanjapäiviin ministeripalkkiolain mukaisia vapaapäiviä. Tiedonannon mukaan intensiivisimpien kampanjapäivien osalta välittömästi ennen vaalipäivää saattaisi yhtäjaksoinen vapaa olla perusteltu. Vaalikampanjointia varten suunnitellut ministerin vapaapäivät tuodaan valtioneuvoston yleisistunnon vahvistettavaksi.
Myös valtiosihteerien ja erityisavustajien on käytettävä vuosilomaa tai virkavapaata osallistuessaan vaalikampanjaan.
Ministerin on syytä ilmaista selkeästi, missä ominaisuudessa hän esittää kannanottoja. Tarvittaessa hänen on syytä selventää ilmaisevansa kantansa vaaliehdokkaana.
Ministeriöiden verkkosivustot on tarkoitettu valtioneuvoston ja sen ministeriöiden toiminnasta viestimiseen. Kampanjaan liittyvät kannanotot, puheet, kirjoitukset, blogit, matkat, jne. tiedotetaan puolueiden ja kampanjaviestinnän kautta julkisuuteen. Ministeriöiden verkkosivuilla voi olla ministeriä esittelevässä kohdassa linkki ministerin henkilökohtaisille sivuille.
Ministereiden kuljetusturvallisuuden vuoksi ministereiden tulee käyttää virka-autoa tai turvataksia aina kulkiessaan yleisötilaisuuksiin, joiden aika ja paikka sekä ministerin läsnäolo on ennakolta ilmoitettu.