Ministeriö aikoo jatkaa alkoholilain valmistelua vanhaan malliin Alkotaksi-päätöksestä huolimatta

Lakia valmistelevan virkamiehen mukaan hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa aikovansa jatkaa alkoholilain valmistelua aiemmin suunnitellulla tavalla. Tavoitteena on saada hallituksen esitys alkoholilaista eduskunnalle kevätistuntokaudella.

Helsingin hovioikeus antoi tänään oman ratkaisunsa asiassa, joka koskee alkoholijuomien rajat ylittävää etämyyntiä Suomeen. Verkkouutiset kertoo hovioikeuden Alkotaksi-tapaukseen liittyvistä päätöksistä tässä jutussaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helsingin hovioikeuden tuomion mukaan enintään 4,7 tilavuusprosenttia sisältävien käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien etämyyntiä koskevat alkoholilain säännökset eivät täysin vastaa EU-oikeuden vaatimuksia.

Hovioikeuden mukaan näiden alkoholijuomien ulkomailta tapahtuvan etämyynnin pitäisi olla mahdollista esimerkiksi siten, että alkoholilaissa asetettaisiin etämyynnille samat myynti- ja toimitusajat ja ikärajojen valvontavelvoitteet kuin kaupoissa tapahtuvalle myynnille.

”Alkoholilain säännökset ovat edelleen voimassa”

Alkoholilain uudistusta valmistelevan sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Kari Paason mukaan hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen, joten alkoholilain säännökset ovat edelleen voimassa. Koska hovioikeuden ratkaisusta voidaan valittaa korkeimpaan oikeuteen, lainvoimaisen ratkaisun saaminen voi siirtyä jopa ensi vuodelle.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Valvira ja Tulli ilmoittavat tutustuvansa ratkaisuun, ja tuomion vaikutuksista tiedotetaan tarvittaessa tarkemmin aikaisintaan 10. toukokuuta.

Poimintoja videosisällöistämme

Lännen Media kertoi tänään aiemmin, että Helsingin hovioikeuden päätös saattaa pakottaa hallituksen muuttamaan lakia mietojen alkoholijuomien etäkaupan osalta.

Lakia valmistellut Kari Paaso sanoi tänään aamupäivällä Lännen Medialle, että hallituksen esitys menee nyt uuteen pohdintaan.

– Emme ole osanneet ajatellakaan, että tämä lupajärjestelmä olisi EU-oikeuden vastainen, Paaso ihmetteli.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EU:n tuomioistuimen ja hovioikeuden käsittelemä alkoholijuomien rajat ylittävän etämyynnin kielto on ministeriön mukaan valmistelussa säilytetty ja kirjoitettu lakiin nykyistä selvemmin. Käytännössä kielto tarkoittaisi sitä, että ulkomaiset yritykset eivät saisi myydä Suomessa oleville kuluttajille esimerkiksi viiniä ja väkeviä alkoholijuomia.

EU:n tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan jäsenvaltio ei kuitenkaan saa kieltää kuluttajia tuomasta maahan alkoholijuomia. Uuden alkoholilain valmistelussa pyritään täsmentämään, että kuluttajat saisivat edelleen hankkia alkoholijuomia ulkomailta, jos myyjä ei osallistu kuljetuksen järjestämiseen.

Juttu on päivitetty 24.4. kello 16.25 sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti asiasta.

Mainos