Sosiaali- ja terveysministeriön päivitetty koronaviruksen testausstrategiassa pyritään puuttumaan testauksen pullonkauloihin. Jatkossa pyritään siihen, että testiin pääsee vuorokaudessa ja tulos saadaan vuorokauden kuluessa.
Päivitetty testausstrategia esiteltiin keskiviikkona.
– Kentällä ei ole riittävästi pystytty reagoimaan kasvaneeseen testitarpeeseen, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) myönsi tiedotustilaisuudessa.
Hallituksen koronaviruksen torjunnan strategia pohjautuu ”testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen”. Ajatuksena on aiemmin ollut testata nopeasti kaikki, joilla havaitaan lieviäkin oireita. Testaus on kuitenkin tökkinyt kesälomien jälkeen ja ruuhkaa on ollut niin koronapuhelimiin kuin testeihinkin. Myös tuloksia on monin paikoin joutunut odottamaan päiviä.
Kansallinen testikapasiteetti pyritään nyt syksyn aikana nostamaan nykyisestä noin 14[nbsp]000 testistä 20[nbsp]000 testiin vuorokaudessa.
Keskeisiä keinoja ovat Krista Kiurun mukaan henkilöstön rekrytointi, uudet testausmallien kehitys ja yhteistyö julkisen ja yksityisen välillä. Myös pikatestejä pyritään hyödyntämään.
– Edessä on iso työ, että pääsemme tässä ajassa korjaamaan pullonkaulat ja rakentamaan myös kohti syksyn suurta kunnianhimoista tavoitetta kohti, Kiuru sanoi.
Hänen mukaansa valtio tukee kuntia ja sairaanhoitopiirejä kaikin tavoin. Muun muassa testauskulut luvataan korvata.
– Riittävä testauskapasiteetti on Suomen koronastrategian kulmakivi. Siksi hallitus on sitoutunut testikapasiteetin kasvattamiseen.
Testauskriteereitä päivitetään
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan testauskapasiteetin nostoon liittyviä toimenpiteitä valmistellaan yhteistyössä laboratorioiden ja muiden palvelujärjestelmän toimijoiden kanssa.
Ministeriön mukaan myös riittävistä resursseista jäljitykseen on huolehdittava, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua.
Jatkossa myös karanteenipäätösten toimintaprosesseja pyritään sujuvoittamaan alueilla, jotta jatkotartunnat saadaan estettyä.
Testauskriteereitä päivitetään STM:n mukaan tarpeen vaatiessa.
– Kriteereiden päivittämisellä turvataan riittävän laaja ja tarkoituksenmukainen testaaminen uusien tartuntojen estämiseksi. Jatkossa testauksia toteutetaan ja laajennetaan riskiperusteisesti esimerkiksi kohdennetuissa testauksissa.