Mitä Donald Trump oikeasti sanoi Vladimir Putinille? Lue USA:n ja Venäjän erilaiset versiot

Venäjän ja Yhdysvaltojen ulkoministeriöt ovat antaneet aivan erilaiset kuvat presidenttien keskustelun arimmasta aiheesta.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat kertoneet julkisuuteen varsin erilaiset versiot siitä, mitä presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisessa Hampurin G20 kokouksessa puhuttiin Venäjän vaikuttamisoperaatiosta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

– Presidentti avasi tapaamisen presidentti Putinin kanssa nostamalla esiin amerikkalaisten huolet koskien Venäjän sekaantumista vuoden 2016 vaaleihin. He kävivät erittäin vahvan ja pitkän keskustelun aiheesta. Presidentti painosti presidentti Putinia useammin kuin kerran koskien Venäjän sekaantumista. Presidentti Putin kiisti tällaisen sekaantumisen, kuten hän on uskoakseni tehnyt aiemminkin, Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson kertoo Valkoisen talon tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tillerson toteaa Trumpin ja Putinin olleen yhtä mieltä siitä, että vaalivaikuttamisasia on ”merkittävä hidaste” maiden suhteiden kehittymiselle. Hän kertoo presidenttien sopineen, että Venäjän sitoutumista siihen, ettei se sekaannu Yhdysvaltojen asioihin tai demokraattisiin prosesseihin muuallakaan, työstetään jatkossa.

Tillerson palasi aiheeseen vielä toimittajien kysymyksiin vastatessaankin.

Venäjän versio tapaamisesta maalaa tyystin erilaisen kuvan vaalivaikuttamiskeskustelusta. Venäjän ulkoministeriö käsittelee asiaa vain ohimennen.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoo ministeriön tiedotteessa asiasta puhuessaan yleisesti kyberturvallisuudesta. Hän listaa ensin kyberuhkia ja -ongelmia, kuten järjestäytyneen rikollisuuden toiminnan, lapsipornon, pedofilian ja ”niin kutsutut itsemurhaverkostot”.

– Tietenkin presidentti Trump mainitsi myös, että tietyt piirit Yhdysvalloissa jatkavat sen pyörittelemistä, että Venäjä on sekaantunut vaaleihin Yhdysvalloissa, vaikka he eivät voi todistaa sitä, Lavrov kommentoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kun toimittaja kysyi Lavrovilta myöhemmin, mitä Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen vaaleihin puhuttiin, vastasi hän ykskantaan kommentoineensa jo asiaa.

New York Timesin mukaan Sergei Lavrov meni todellisuudessa vielä pidemmälle. Amerikkalaislehden mukaan Venäjän ulkoministeri sanoi Hampurissa toimittajille, että Donald Trump hyväksyi Putinin selityksen tapahtumista.

– Presidentti Trump sanoi ottaneensa huomioon presidentti Putinin selvät lausunnot siitä, ettei tämä ole totta ja ettei Venäjän johto sekaatunut näihin vaaleihin ja että hän hyväksyy nämä lausunnot, Lavrov totesi.

Mainos