MM-finaalilla jopa 2,3 miljoonaa tv-katsojaa

Ottelut ja studiolähetykset tavoittivat Ylen kanavilla yhteensä 3,4 miljoonaa televisiokatsojaa.
Argentiina voitti jalkapallon maailmanmestaruuden 2022. AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV
Argentiina voitti jalkapallon maailmanmestaruuden 2022. AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen loppuottelua katsoi sunnuntaina televisiosta yhteensä 2,3 miljoonaa suomalaista katsojaa, Yle kertoo tiedotteessa.

Keskimäärin ottelua seurasi 1,5 miljoonaa katsojaa. Television lisäksi ottelun verkkolähetyksen käynnistyskertoja Ylen verkkopalveluista kertyi yli 930 000.

Mainos - sisältö jatkuu alla

MM-turnauksen ottelut ja studiolähetykset tavoittivat Ylen kanavilla yhteensä 3,4 miljoonaa televisiokatsojaa. Keskimäärin jalkapallon MM-kisojen ottelut keräsivät 877 000 katsojaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yle Areenassa MM-kisoja katsottiin yhteensä 5,1 miljoonaa tuntia. Yle Areenassa ennätyksiä rikottiin etenkin alle 45-vuotiaissa, joiden osalta kasvua edellisiin, vuoden 2018 MM-kisoihin nähden oli 31 prosenttia.

– Olen tyytyväinen siitä, että ottelulähetysten lisäksi studio-osuudet pitivät katsojat lukujen perusteella erittäin vahvasti otteessaan. Suuri yleisö on viihtynyt lähetysten äärellä todella hyvin, sanoo Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen tiedotteessa.

Jalkapallon MM-kisoja näytti Suomessa Ylen lisäksi MTV. Yle lähetti otteluista 42, MTV 22.

Mainos