Koiran tai kissan kanssa matkustava yllättyy usein, kun Tulli kysyy lemmikiltä passia Suomeen tultaessa.
Tullin havaintojen mukaan kaikki lemmikkieläinten omistajat eivät tiedä, että lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, jotka olisi pitänyt selvittää jo ennen reissuun lähtöä.
– Kuulemme rajanylityspaikoilla, kuten satamissa ja lentokentillä, liian usein lemmikkien omistajilta, etteivät he tienneet, että lemmikillä pitäisi olla EU-lemmikkipassi tai terveystodistus, tai että terveystodistuksen pitää olla tietyn mallinen, kertoo tiedotteessa tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen.
Kissojen, koirien ja frettien Suomeen tuomiseksi tarvitaan erilaisia asiakirjoja, todistuksia ja rokotuksia. Nämä maahantulovaatimukset vaihtelevat esimerkiksi sen mukaan, mistä maasta lemmikin kanssa tullaan Suomeen. Jopa EU-maiden ja Pohjoismaiden välillä on eroja.
Vaatimusten avulla varmistetaan, että vaaralliset taudit, kuten rabies, eivät pääse leviämään Suomessa eläimiin tai ihmisiin.
– Jos lemmikin maahantulovaatimukset eivät täyty, se joudutaan palauttamaan lähtömaahan. Jos palauttaminen ei onnistu, lemmikki joudutaan lopettamaan, koska Suomessa ei ole karanteenimahdollisuutta. Toivomme siis todella, että lemmikkien omistajat ymmärtävät, että on heidän vastuulla selvittää vaatimukset hyvissä ajoin, ja siksi näistä myös muistutamme säännöllisesti, jatkaa Sulander-Seppänen.
Kaikki matkustavat lemmikit pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Korkean raivotautiriskin maasta tulevalle vaaditaan rokotuksen lisäksi vasta-ainetutkimus. Korkean riskin maita ovat esimerkiksi Turkki, Thaimaa ja Intia.
Käsittely ekinokokkoosia vastaan tarvitaan koiralle, kun tullaan Ruotsista Suomeen. Ekinokokkilääkityksen antaa aina eläinlääkäri, jonka on merkittävä annettu lääke lemmikkipassiin tai terveystodistukseen.
Ulkomailla eläinlääkäreillä voi olla vääriä käsityksiä Suomen vaatimuksista. Ruokaviraston verkkosivuilta löytyy hakukone, jonka avulla voi helposti selvittää koirien ja kissojen Suomeen saapumiseen liittyvät ehdot. Lomakkeelle täytetään lähtömaa ja eläimen tiedot, jonka jälkeen lomake listaa yhteenvedon vaatimuksista.
Omistaja maksaa kulut, kuten palautuksen lähtömaahan, jos maahantulon edellytykset eivät täyty.