Isännöintiliiton mukaan taloyhtiöiden taloudelliset haasteet eivät ole ainoastaan syrjäseutujen ongelma, vaan myös pääkaupunkiseudulla on taloyhtiöitä, jotka eivät pysty huolehtimaan edes juoksevista kuluista, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Ongelmat johtuvat pitkälti siitä, ettei vastikkeita ole nostettu kuluja kattavalle tasolle isännöitsijän ehdotusten ja laskelmien mukaisesti.
Isännöintiliiton suositusten mukaan taloyhtiöllä tulisi olla vähintään 3–4 kuukauden hoitovastikekertymä tilillään puskurina. Lisäksi yhtiökokouksen vastikkeennostoesitykset tulisi ottaa tosissaan.
– Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi yllättävä iso vesivahinko saattaa suistaa taloyhtiön konkurssiin, jos yhtiön tilillä ei ole rahaa, yhtiö ei saa lainaa ja osa osakkaista on maksukyvyttömiä, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.
Hän muistuttaa, että taloyhtiön lainansaantivalmiudesta huolehtiminen on yksi taloyhtiön hallinnon tärkeimmistä tehtävistä. Hoito- ja pääomavastikkeet on tärkeää pitää oikealla tasolla.
– Siihen vaikuttaa tekemättömien korjausten lisäksi yhtiön korjaushistoria ja korjaussuunnitelmat ja niiden dokumentointi, se, että yhtiön talous ei ole jatkuvasti alijäämäinen ja että vastikerästejä ei ole, hän toteaa.