MTK haluaa ympäristöluvat nopeammin ja vähittäiskaupan valvontaan

MTK haluaa parantaa kilpailukykyämme vähentämällä julkista sääntelyä ja ehdottaa uutta viranomaista valvomaan vähittäiskauppaa.

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto ehdottaa uuden viran perustamista vähittäiskaupan toimintaa valvovaa viranomaista varten.

Järjestön mukaan tuottajan osuus ruuan hinnasta kutistuu koko ajan samaan aikaan, kun maataloutemme on suurissa ongelmissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos haluamme varmistua siitä, että oma ruuan tuotantomme säilyy Suomessa, on meidän varmistuttava siitä, että kaupan toiminta on reilun pelin mukaista, MTK:n tiedotteessa todetaan.

MTK esittää myös lainsäädännöllisten määräaikojen asettamista erilaisille yritystoiminnan kehittämistä hidastaville lupamenettelyille kuten ympäristölupien käsittelylle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi päätöksentekoa hidastava viranomaisten keskinäinen valitusoikeusmahdollisuus olisi poistettava ja lupaprosessien läpimenoaikoja on nopeutettava.

Sääntelyn vähentäminen edellyttää MTK:n mukaan myös hallintorakenteiden muuttamista. Järjestö kannustaakin tulevaa hallitusta rohkeisiin päätöksiin esimerkiksi aluehallinnon uudistamisessa.

– Myös byrokratiaa kasvattavista uusista lakihankkeista tulee nyt pitäytyä, järjestön tiedotteessa huomautetaan.

Mainos