– Meidän on pidettävä huoli siitä, että tätä ei tehdä ruuantuotannon kustannuksella. Tuonnilla on oltava samat laatuvaatimukset kuin omalla tuotannolla. Muutoin kiristyvässä kilpailussa on vaikea pärjätä, Marttila huomauttaa tiedotteessaan.
Hän puhui torstaina Osuuskunta Länsi-Maidon maitojuhlassa Okra-maatalousnäyttelyssä Oripäässä.
– Tänä päivänä meillä on hyvä syy antaa kunnia suomalaisen maitoihmeen tärkeimmälle tekijälle, maidontuottajalle. Hän on moniosaaja, maanviljelijä, karjankasvattaja, liikkeenjohtaja sekä omistaja haastavassa meijeriteollisuudessa, Marttila toteaa.
Maidontuottaja on Marttilan mukaan syystä ihmetellyt EU:n maatalouspolitiikan muutoksia.
– Tulotasoa ylläpitävä kiintiöjärjestelmä lopetetaan. Tuottajan asemaa markkinoilla ei kyetä vahvistamaan, vaikka keskittynyt kauppa vie yhä suuremman osan kuluttajan ruokaeurosta, arvioi Marttila.
Marttilan mukaan maatalouspolitiikan uudistus ei ollut tuottajien toiveiden mukainen. Se vain lisää normiohjausta ja valvontaa.
– Tuotannon kustannukset nousevat viranomaisvaatimusten vuoksi. Tämä vaarallinen kehityssuunta on katkaistava, vaatii Marttila.