MTV Uutiset kertoo saaneensa lukijoiltaan kymmeniä kokemuksia remonttien kotimyynnistä, joissa ovella tarjotaan ilmaiseksi tarkastusta. Tarkastuksen jälkeen asukkaille pyritään painostamalla myymään remontteja ylihintaan.
Yksi remonttitarjouksen saaneista henkilöistä kertoo tilanneensa toiselta yritykseltä kuvauksen putkistostaan. Tilatussa kuvauksessa paljastui, ettei putkistossa ollut vikaa, vaikka kotimyynnin yhteydessä näytetty video osoitti viemäriputkien olevan likaisia ja vaativan pesua.
Asukas epäilee, että video ei vastannut hänen putkistoaan lainkaan.
Toinen henkilö kertoo iäkkäiden vanhempiensa luokse menneestä, kahvipakettia tarjonneesta myyjästä, joka oli tehnyt kaupat 15 000 euron putkiremontista 1980-luvulla rakennettuun 100-neliöiseen omakotitaloon.
Todettuaan kaupan olevan ylihintainen, kauppa yritettiin perua ilman onnistumista. Myyjän mukaan peruutusta ei voinut sopia, sillä peruutuksesta ei ollut sovittu paperilla. Myyjä vetosi myös jo tilattuihin materiaaleihin kieltäytyessään peruutuksesta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV kertoo kotimyynnin ongelmien olevan tuttuja.
– On aika ongelmallinen myyntitapa, ilmoituksissa toistuvana kertomuksena on juuri tällainen painostava myyntimenettely. On tyypillistä, että kohderyhmänä ovat usein iäkkäät kuluttajat, KKV:n asiantuntija Satu Wideen kertoo.