Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella vuonna 2016 Emmanuel Macron oli pääehdokkaista se, joka kumarteli vähiten kohti Vladimir Putinin Venäjää. Kun ehdokaskirjon yhtä ääripäätä edusti Venäjän rahoittama oikeistopopulisti Marine Le Pen ja toista vasemmistoradikaali Jean-Luc Mélenchon, Macronin oli suhteellisen helppo asemoitua maltilliseksi.
Kremlille Macron oli silloin punainen vaate, ja hänen kampanjaansa pyrittiin vielä viime metreillä kampittamaan massiivisen tietomurtokampanjan ja disinformaation avulla. Nyt brittiläisen Chatham House -ajatushautomon tutkijat James Nixey ja Mathieu Boulègue kuitenkin arvioivat Kremlin huolen olleen turha, sillä Macron ei ole osoittautunut Venäjä-politiikassaan läheskään niin selkärankaiseksi kuin miltä hän vielä virkakautensa alussa vaikutti.
– Ranskan johtajan vahva mandaatti yhdistettynä ”Venäjän suostutteluun” on lopulta päihittänyt periaatteet – ja todisteet, Nixey ja Boulègue toteavat Chatham Housen julkaisemassa asiantuntijakommentissa.
Nixey toimii Chatham Housen Venäjä ja Eurooppa -tutkimusohjelman johtajana ja Boulègue sen tutkijana.
Venäjä on itse syyllinen
Nixey ja Boulègue kehottavat tarkastelemaan esimerkiksi Macronin äskettäisessä Biarritzin G7-huippukokouksessa esittämiä ristiriitaisia lausumia.
– Hän ryöpytti Venäjää Moskovan mielenosoitusten tukahduttamisesta ja vaati Kremliä ”noudattamaan demokratian perusperiaatteita”. Samaan aikaan hän teki avauksia, joiden mukaan ”Venäjä ja Eurooppa pitäisi tuoda takaisin yhteen”, he toteavat.
– Maa, joka kiihdyttää sortotoimia omia kansalaisiaan kohtaan, jotka uskaltavat nousta pitämään puoliaan, ei ikävä kyllä – eikä loogisesti – sovi ”takaisin yhteen” Euroopan kanssa (eikä ole selvää, ovatko ne koskaan yhdessä olleetkaan). On mielenkiintoinen kysymys, onko Macron tietoinen siitä, että hänen lausuntonsa ovat toinen toisensa poissulkevia.
Kun Macron puhuu siitä, kuinka ”me olemme työntäneet Venäjän ulos Euroopasta”, hänen sanomansa saattaa tutkijoiden mukaan vedota lähinnä ihmisiin, jotka eivät tunne sen enempää Venäjää kuin kansainvälisiä suhteita. Jokainen, joka viitsii nähdä sen vaivan, että käy läpi Venäjän viimeaikaiset kansainvälisen oikeuden loukkaukset, heidän mukaansa ymmärtää, että Venäjä on etääntynyt Euroopasta itse omilla toimillaan.
– Vuoropuhelu vuoropuhelun itsensä vuoksi – ilman periaatteita tai konkreettisia tavoitteita – johtaa helposti siihen, että mukaudutaan Venäjän intresseihin, Nixey ja Boulègue korostavat.
Kremlin tavoitteena uusi etupiirijako
Vladimir Putinille on tutkijoiden mukaan tehty viimeisten 20 vuoden kuluessa lukemattomia erilaisia rauhaneleitä. Tähän mennessä olisi pitänyt oppia, että ne eivät ole voineet johtaa toivottuihin tuloksiin. Tämä johtuu heidän mukaansa siitä, että se, mitä Venäjä haluaa, ei ole sovitettavissa yhteen Euroopan turvallisuusjärjestelmän kanssa sellaisena kuin länsi sen ymmärtää.
– Ranskan presidentin oletus, että hän voisi löytää tavan tuoda Venäjä takaisin yhteiseen laumaan (tai sisälle kylmästä…) on virheellinen. Venäjä ei halua tulla tuoduksi takaisin, vaikka se niin sanoisikin – eikä varsinkaan EU:n ehdoilla, Nixey ja Boulègue toteavat.
– Kun Donald Trumpin kaltaiset G7-johtajat huolettomasti kutsuvat Venäjää takaisin, liian vähän kiinnitetään huomiota siihen, mitkä ovat Venäjän laajemmat strategiset tavoitteet. Sen sijaan on ylittämätön kiusaus ottaa kirjaimellisesti todesta se, mitä Putin lehdistötilaisuuksissa muiden päämiesten rinnalla sanoo.
Vaatimukset vuoropuhelusta Kremlin kanssa ilman itsekuria ja ennakkoehtoja merkitsevät tutkijoiden mukaan mukautumista Venäjän epäoikeutettuihin intresseihin.
– Siinä tapauksessa, että Macron ei tästä piittaa, hän ei ehkä käsitä, että maailmassa, jossa suurvallat jälleen kerran jakavat etupiirejä, Ranska kuuluu todennäköisesti häviäjiin, Nixey ja Boulègue varoittavat.