– Se on erittäin hyvä luku tässä taloustilanteessa, mutta olemme silti vielä jäljessä huippuvuosista, sillä viime vuosien pudotus on ollut kova, Panu Tast arvioi tiedotteessaan.
Koko toimialan liikevaihto vuoden ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta oli 222 miljoonaa euroa.
Optisen alan myynti on kasvanut lähes kaikissa tuoteryhmissä. Myös alkuvuonna hiipunut aurinkolasien myynti kasvoi heinä-syyskuussa 43 prosenttia vuodentakaisesta.
Suurin selittäjä myyntilukujen kehitykseen oli Optisen Toimialan mukaan moniteholasien myynnin ja keskihinnan kasvu.
Tänä vuonna monet suurista optikkoliikkeistä ovat investoineet silmänpohjan kuvaukseen soveltuviin laitteisiin. Tast arvioi trendin vahvistuvan ensi vuonna ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelujen yleistyvän optikkoliikkeissä.
– Silmäterveyden seurantaan ja hyvän näkemisen ylläpitämiseen liittyvien palveluiden myötä optikkoliikkeisiin syntyy uutta palveluliiketoimintaa, Tast toteaa.