Näin amerikkalaisjulkaisu kertoo Suomesta: Eräs maailman anteliaimmista ja kalleimmista

Suomalaisen hyvinvointivaltion rahoitus ei ole enää kestävällä pohjalla.

”Niin kutsuttu pohjoismainen malli on palvellut maata hyvin ja pitkään, tuottaen erään maailman parhaiten koulutetuista työvoimista. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtama keskustaoikeistolainen hallitus on kuitenkin sitä mieltä, ettei niin suureen anteliaisuuteen ole enää varaa”, amerikkalainen Marketplace kertoo Suomesta.

Artikkelissa pohditaan, voiko Suomi enää pitää yllä nykyistä talousmalliaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Suomi on koti eräälle maailman anteliaimmista ja kalleimmista hyvinvointivaltioista”, jutussa todetaan.

Marketplace listaa Suomen ongelmia. Talouskasvu laahaa, julkinen velka ja työttömyys ovat korkeita, Nokian ja paperiteollisuuden hiipuminen on vienyt työpaikkoja ja heikentänyt vientilukuja. Apuja ei ole ollut myöskään Venäjän kaupan vähenemisestä.

”Työvoimakustannukset ovat korkeat verrattuna moniin muihin euroalueen maihin. Suomen työttömyysaste on juuri nyt yli kahdeksan prosenttia. 20 prosenttia nuorista aikuisista on vailla töitä.”

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Väestön ikääntyminen on osasyy. Meillä on yhä enemmän vanhuksia. Kun työikäinen väestö vähenee, merkitsee se luonnollisesti, että myös verotulot vähenevät. Tämä ei ole nykymuodossaan kestävää, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen sanoo.

Amerikkalaisjulkaisu kertoo Suomen suunnitelluista leikkauksista ja huomauttaa, että valtion menot olivat viime vuonna 58,3 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Yhdysvalloissa luku on 34 prosenttia. Sosiaalimenot olivat taas 30,8 prosenttia. OECD-maiden keskiarvo on 21 prosenttia. Suomen sosiaalimenot ovat vertailussa OECD:n toiseksi korkeimmat suhteessa bruttokansantuotteeseen. Edellä on vain Ranska.

“Suomalaiset ovat nauttineet pitkään toisinaan päällekkäisten valtion tukien runsaudensarvesta. Maassa on ilmainen terveydenhuolto, antelias työttömyysturva, sairaseläkkeet ja lastenhoidon tuet. Köyhien asumista tuetaan, lapsista maksetaan lisiä ja palkallista äitiyslomaa saa neljä kuukautta. Sen lisäksi korkeakoulututkinto on ilmainen – mukaan lukien ylempi tutkinto. Jos opiskelijan täytyy lainata rahaa elääkseen, tarjotaan superedullisia opintolainoja”, Marketplace kertoo.

Mainos