Pohjois-Korean edellisen johtajan Kim Jong-ilin äkillisen kuoleman joulukuussa 2011 odotettiin päättävän Kimin klaanin diktaattorien ajan Pohjois-Koreassa.
Valtaan nousseen Kimin vasta 27-vuotiaan pojan Kim Jong-unin asemaa pidettiin epävarmana ja vallan odotettiin laskeutuvan vahemman Kimin vaikutusvaltaisten lähipiiriläisten kuten Kim Jong-unin sedän, hallinnon kakkosmiehenä pidetyn Jang Song-thaekin, armeijan esikuntapäällikkön Ri Yong-hon ja puolustusministeri Kim Yong-tsungin käsiin.
He kaikki kolme kävelivät Kim Jong-unin rinnalla Kim Jong-ilin arkkua kuljettaneen auton vierellä suuren johtajan hautajaisissa.
Toisin kuitenkin kävi. Vielä hautajaisten aikaan nuorelta ja eksyneeltä vaikuttaneesta Kim Jong-unista kuoriutui pian brutaali hallitsija. BBC:n mukaan Ri Yong-ho ja Kim Yong-tsung menettivät molemmat virkansa hautajaisia seuranneiden kuukausien aikana. Ri on sittemmin kadonnut, eikä hänen olinpaikkansa ole selvinnyt vieläkään.
Kaikkein dramaattisin käänne koettiin joulukuussa 2013. Jang Song-thaek raahattiin yllättäen ulos puolueen kokouksesta, tuomittiin pikaisesti maanpetoksesta ja teloitettiin ampumalla.
Korean niemimaalla vallitseva liennytyksen ilmapiiri on saanut monet unohtumaan, kuinka raa’asti Kim Jong-un on sementoinut valtaansa viime vuosina.
Eteläkorealaisen Institute for National Security Strategyn mukaan Kim Jong-un suoritti vuosina 2012-2016 Pohjois-Korean historian rankimmat puhdistukset sitten isoisänsä Kim Il-sungin päivien. Nuoren Kimin kerrotaan tapattaneen vuosien saatossa peräti 140 korkeaa upseeria ja päättäjää. Ainakin 200 on lisäksi pantu viralta tai heitetty vankilaan.
Kimin sanotaan pyyhkäisseen sivuun kaikki, jotka seisoivat hänen tiellään. Tyhjiö on täytetty uudella sukupolvella uskollisia vaikuttajia. Heitä johtaa Kimin sisko Kim Yo-jong, josta tuli politbyroon jäsen jo 30-vuotiaana.