Eduskunnassa käydään tänään tiistaina lähetekeskustelu tiedustelulakipaketista. Siihen kuuluvat uudet lait sekä sotilas- että siviilitiedustelusta ja tiedustelutoiminnan valvonnasta.
Tiedustelulakien läpivienti vaatii myös muutosta perustuslain 10. pykälän luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan.
Muutoksessa perustuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamisesta.
Perustuslain 10. pykälän kolmanteen momenttiin on nykyisinkin kirjattu, millä perusteella viestin salaisuutta voidaan rajoittaa lailla.
Sen mukaan lailla voidaan säätää ”välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana”.
Muista syistä luottamuksellisen viestin salaisuutta ei siis voida vielä toistaiseksi rajoittaa.
Tiedustelulakien myötä listaan ehdotetaan lisättätäväksi vielä kohdat: ”tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”.
Oikeusministeriön viime kesänä valmistuneen yhteenvedon perusteella suurin osa perustuslakimuutosta lausuntokierroksella kommentoineista tahoista piti muutosta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Ministeriön mukaan mietinnössä esitetty perustuslain muutos ja sen perustelut jakoivat kuitenkin mielipiteitä.
– Myönteistä suhtautumista mietinnössä tehtyyn ehdotukseen perusteltiin ennen kaikkea sillä, että kansallisen turvallisuuden uhkiin varautuminen on turvattava ja että perustuslain muutos tekisi mahdolliseksi tiedusteluvaltuuksien lisäämisen. Vakavaa uhkaa kansalliselle turvallisuudelle pidettiin sinänsä hyväksyttävänä perusteena luottamuksellisen viestin suojan jonkinasteiselle rajoittamiselle. Useissa lausunnoissa ehdotuksen hyväksyttävyyttä perusteltiin myös tarpeella saattaa perustuslain sanamuoto vastaamaan vakiintunutta soveltamiskäytäntöä rikostutkintaa koskevan viestinnän suojasta, yhteenvedossa todetaan.
Muutoksessa ehdotettu määritelmä herätti jonkin verran erimielisyyttä. Joidenkin lausunnonantajien mielestä säädöksessä tulisi edellyttää ”vakavan uhkan” lisäksi myös sen välittömyyttä.
Perustuslain muuttamista vastustaneissa lausunnoissa nostettiin esiin viranomaisten tiedonsaantitarpeen ja perusoikeussuojan välisen jännitteen yhteensovittaminen.
– Lausunnoissa tuotiin esille, että yksityiseen viestintään kohdistuva tiedustelutoiminta merkitsee syvälle käyvää puuttumista useisiin perus- ja ihmisoikeuksiin. Monessa lausunnossa perustuslain muutosehdotuksen nähtiin tekevän mahdolliseksi massavalvontajärjestelmän, yhteenvedossa todetaan.
Useat lausunnonantajat vaativatkin, että massavalvonnan kielto kirjattaisiin joko perustuslain 10. pykälään tai muutosehdotuksen perusteluihin. Mietinnössä tehtyyn ehdotukseen kielteisesti suhtautuneissa lausunnoissa katsottiin myös, ettei muutos ole välttämätön tai että sen tavoitteet voidaan saavuttaa muilla tavoilla.
Eduskunta käsittelee tiedustelulakipakettia kello 14 alkaen. Valtioneuvoston esittelypuheenvuorot käyttävät sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), puolustusministeri Jussi Niinistö (st.) ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).
Tiedustelulakipaketti eduskunnan lähetekeskustelussa huomenna tiistaina klo 14 alkaen. Keskustelu näkyy verkkopalvelussamme suorana lähetyksenä. #tiedustelulaki https://t.co/F3MrbNDIFq pic.twitter.com/hHw04kHiVx
— SuomenEduskunta (@SuomenEduskunta) February 19, 2018