Kirkon vihollinen numero yksi, totesi muuan tuttava Päivi Räsäsestä, joka tällä viikolla pelasti heinäkuisen uutistyhjyyden. Räsänen piti puheen, taatusti harkitun, joka täällä liberaalinurkkauksessa kuulosti perin paksulta, mutta joka konservatiivinurkkauksessa lisäsi hänen kannatustaan.
Tätä kirjoitettaessa kirkosta on eronnut 3 500 ihmistä Räsäsen puheen jälkeen. Kirkolla olisi hyvä tilaisuus sanoutua irti Räsäsen puheista, mutta sitä se ei ole tehnyt, vaan tyytynyt mumisemaan, että syliimme mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Kirkko siis tarvitsee räsäsläisiä.
Räsänen pahoitteli puheessaan aborttia, prostituutiota, homojen avioliittoja ja adoptio-oikeutta sekä eutanasiaa. Neljä ensimmäistä liittyvät ihmisen seksuaalisuuteen, joka on uskonnollisten liikkeiden lempiteemoja.
Suurin kohu kuitenkin nousi siitä, että Räsäsen tulkittiin kehottaneen rikkomaan lakia, jos se on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.
Tarkkaan ottaen Räsänen ei antanut tällaista kehotusta.
– Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia, Räsänen sanoi.
Sanamuoto oli tarkoin harkittu: Jos Räsänen todella olisi ensin arvostellut aborttia ja heti perään neuvonut rikkomaan lakia, se olisi ollut kehotus tehdä iskuja aborttiklinikoita vastaan. Yhdysvalloissahan kristillisdemokraattien sisarjärjestöt harrastavat tällaista, mutta Suomessa ollaan maltillisempia.
Kiintoisaa oli myös, miten lainkuuliaiset suomalaiset – luonnollisesti – tuomitsivat Räsäsen väitetyn lainrikkomiskehotuksen ja vaativat ministerin eroa.
Läheskään aina kansalaistottelemattomuus tai kehotus siihen ei herätä näin voimakasta vastustusta, ajatellaan vain Edward Snowdenia, pontikkaa, tutkanpaljastimia, talonvaltauksia tai venäläisten isoäitien karkotuksia.
Räsäs-tapauksen yhteydessä kävi ilmi taas kerran, että Suomessa elää tuhansia ihmisiä jatkuvassa valmiudessa siltä varalta, että tulee tilaisuus kauhistella vihollisleirin mielipiteitä. Näitä ihmisiä kuuluu ainakin seuraaviin leireihin: ympäristöaktivistit, sisulaiset, homojen oikeuksien puolustajat, sukupuolimoraalin vartijat, talousliberaalit, vasemmistolaiset, ateistit, uskovaiset, intelligentsija ja kansan ääni. Tämän kirjoittaja ei ole syytön tällaiseen kauhisteluun.
Historioitsija Juha Siltala tiivistää osuvasti ajan hengen tuoreessa kirjassaan Nuoriso – mainettaan parempi: ”Toisin syytetään loisiksi, kun tahdotaan itse päästä loisimaan. Vihapuheesta ilmiannetaan niitä, joita itse vihataan.”