Tunnen ihmisiä, jotka ovat laittaneet lapsensa englantilaiseen tai ranskalaiseen kouluun Venäjän-pelkonsa takia. He ajattelevat, että jos eläminen Venäjän kyljessä käy aivan mahdottomaksi, edes lapset voivat muuttaa jonnekin Länsi-Eurooppaan turvaan. Koulun valintaan vaikuttavat varmasti muutkin seikat, mutta tämä on yksi.
Nämä ihmiset eivät luota Suomen erityisasemaan, eivät Suomen ja Venäjän keskinäisen talousriippuvuuden tuomiin turvatakuisiin, eivätkä Suomen kykyyn puolustautua äärimmäisellä hetkellä.
Heidän pelkonsa on ehkä turhaa. Onhan Suomi aiemminkin selvinnyt Neuvostoliiton ja Venäjän naapurissa vain säilyttämällä hyvät kahdenväliset suhteet. Eikä Venäjällä ole mitään syytä painostaa Suomea, ei ainakaan meidän mielestämme.
Tosin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Sinikukka Saari muistutti viime viikolla Nykypäivä-lehden haastattelussa, että Venäjältä katsottuna Suomi on kuin mikä tahansa vieras maa.
– Erityisasemamme perustui geopolitiikkaan, ja kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta, asemaa ei enää ollut, Saari sanoi.
Silti Venäjä pitää Suomea edelleen otteessaan. Pelkällä olemassaolollaan se on saanut suomalaiset vakuuttuneeksi, että meidän paikkamme on harmaalla vyöhykkeellä idän ja lännen välissä. Lukuisat suomalaiset näyttävät uskovan, että takavuosikymmeniltä tuttu Tehtaankatu-metodi toimii edelleen, että ei Venäjä meihin koske, koska osaamme sopia asiat sen kanssa.
Ehkä Venäjä todella antaa meille turvatakuut, jos vaikkapa Rosatom saa pystyttää Fennovoiman ydinvoimalan Pyhäjoelle. Voimalan pohjaa muuten rakennetaan jo täyttä päätä, vaikka rakennuslupaa ei vielä ole eikä Fortum ole saanut venäläisiä vesivoimaloita, jotka se asetti oman Fennovoima-osallisuutensa ehdoksi.
Ilman turvatakuita on keksittävä jotain muuta. Mitähän se voisi olla?
Nato-keskustelu on viime vuosina typistynyt keskusteluksi siitä, voiko Suomi tehdä Nato-selvityksen. Nykyinen hallitus ottaa nyt todella suuren harppauksen kohti länttä, kun se peräti teettää tämän selvityksen ja jopa jättää Suomelle mahdollisuuden hakea jäsenyyttä.
Kuluneen 20 EU-vuoden aikana Virallinen Suomi eli johtavat poliitikot ei ole lämmennyt jäsenyydelle, vaan uskoo, että Eurooppa on vahvempi hajanaisena kuin yhtenäisenä. Kansalaisten keskuudessa me Nato-jäsenyyden kannattajat olemme jääneet vähemmistöön, ehkä juuri Virallisen Suomen kielteisyyden vuoksi.
Natossa on varmaan huonotkin puolensa. Ei esimerkiksi kannata luulla, että sotilasliiton jäsenmaat olisivat valmiita tekemään mitä tahansa Suomen puolustamiseksi. Silti Suomen kannattaa ottaa Natosta se turva, joka on otettavissa.
Pieniä askelia Naton suuntaan on viime aikoina nähty.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajakseen Sampo Terhon, joka kannattaa Natoon liittymistä. Hänen esimerkkiään seurannee lähivuosina jokunen perussuomalaisten kannattaja.
Ehkä tätäkin merkittävämpi nimitys tehtiin viime helmikuussa, kun Maaseudun Tulevaisuuden (MT) päätoimittajana aloitti keskustalainen Mikael Pentikäinen. Ollessaan ehdokkaana vuoden 2014 eurovaaleissa hän ilmoitti kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Viime viikolla Pentikäinen, maltillinen ja analyyttinen tekstintekijä, kirjoitti, että ”viisas Suomen kansa” saattaa vielä muuttaa mieltään ja haluta liittyä Natoon.
MT:n lukijakunta on perinteisesti ollut sekä keskustamyönteistä että Nato-vastaista. Pentikäisen ansiosta jälkimmäinen saattaa vielä kääntyä toisin.