Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö kirjoittaa Perussuomalainen-lehdessä ja verkkosivuillaan julkaisemassaan kolumnissa, että perussuomalaisten suurin haaste on saada kannattajat vaaliuurnille.
– Aika on otollinen eurojytkyn synnylle. On nurinkurista, että kyselyiden perusteella vähiten kiinnostuneita EU-vaaleista ovat kannattajamme, Niinistö toteaa.
Niinistön mukaan äänestämättä jättäminen ei ole protesti nykymenolle, vaan tuki sille.
– EU-myönteiset kyllä rientävät riemuissaan äänestämään alexstubbejaan ja ollirehnejään.
Niinistön mielestä perussuomalaisten linja eurokriisin hoidossa on ollut oikea ja johdonmukainen, samoin kokoomuksen. Perussuomalaiset vastustaa tukipaketteja ja kokoomus kannattaa. Keskusta kannatti tukipaketteja hallituksessa ollessaan, mutta vastustaa oppositiossa. SDP taasen vastusti tukipaketteja oppositiossa, mutta kannattaa hallituksessa.
– Vanhojen puolueiden harjoittama turmiollinen tukipakettipolitiikka on nostettava tikun nokkaan. Siihen on erinomainen tilaisuus, jos Kreikan kolmannesta tukipaketista ja velkojen leikkauksesta tulee totta ennen vaaleja.
Niinistön mukaan perussuomalaiset voittaa vaalit, jos se onnistuu rakentamaan vaaleista linjavaalit.
– Asetelmana perussuomalaiset vastaan tukipakettipuolueet: piikki on joko kiinni tai auki.
Hänen mukaansa nyt saa ottaa kantaa myös Kataisen hallituksen puolesta tai sitä vastaan.
– Kritiikki menee parhaiten perille äänestämällä.