Näin syntyy ”loistava media verkon rinnalla” – trendi maailmalla jo pitkään

Lehtimainonta on edelleen laskussa, ja mainosten vähentymisestä kärsivät myös televisio ja elokuva. Sen sijaan kasvua on varsinkin verkon mainoksissa ja ulkomainonnassa.

Mainonnan määrä väheni TNS Gallupin mediaseurannan mukaan maaliskuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta.

Mainonta sanomalehdissä väheni vuodentakaisesta 11 prosenttia, ja aikakauslehdissä peräti 20,4 prosenttia. Televisiomainonta väheni 3,1 prosenttia ja elokuvamainonta 12,4 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen sijaan kaupunki- ja noutolehdissä mainonta kasvoi 2,3 prosenttia. Radiomainonta puolestaan lisääntyi 16,8 prosenttia, ja mainonta verkkomediassa kasvoi vahvasti 22,8 prosenttia.

Eniten lisääntyi ulkomainonta, missä kasvua oli maaliskuussa vuodentakaisesta 29,8 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen Ulkomainosliiton hallituksen puheenjohtaja Klaus Kuhanen arvioi, että mainostajat haluavat edelleen myös laajaa näkyvyyttä kohdennettujen digiratkaisujen rinnalle.

– Ulkomainonta on loistava media verkon rinnalla. Tämä trendi on ollut näkyvissä maailmalla jo pitkään, nyt se näyttää rantautuneen myös Suomeen. Ulkomainonnan taktisuus vähittäiskaupan yhteydessä vetää myös hyvin, Kuhanen kehuu tiedotteessaan.

Markkinaosuutta ulkomainonta nappasi liiton mukaan 4,2 prosenttia tammi-maaliskuussa.

Mainos