Kun venäläiset miehittivät Itä-Ukrainassa sijaitsevan Kupjanskin kaupungin helmikuussa 2022, yksi kaupungin poliiseista ryhtyi suunnittelemaan pakoa Ukrainan hallitsemille alueille. Tapauksesta uutisoi Kyiv Independent.
Ennen sotaa Oleksandr (nimi muutettu) asui Kupjanskissa yhdessä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Venäläiset onnistuivat miehittämään kaupungin nopeasti sodan alussa, ja kaupungin pormestari Hennadiy Matsehora toivotti miehittäjät tervetulleiksi.
Koska venäläiset olivat tulittaneet pakenevia siviilejä, ei Oleksandrin perhe uskaltanut aluksi paeta. Miehityksen aikana Oleksandr jakoi venäläisjoukkojen sijainteja tuttavalleen, joka työskenteli aluesyyttäjänä. Tämä välitti tiedot edelleen Ukrainan asevoimille.
Pian venäläiset alkoivat kuitenkin pidättämään Kupjanskin ukrainalaisviranomaisia. Maaliskuussa Oleksandr kuuli, kuinka sotilaat tunkeutuivat yläkerran naapurin asuntoon seitsemältä aamulla ja veivät hänet pois.
Ei kestänyt kauaa, ennen kuin venäläiset tulivat myös Oleksandrin luo. Hänet heitettiin polvilleen muun perheen edessä ja hänen silmänsä sidottiin. Sitten hänet vietiin kylmään kellariin, hakattiin ja lastattiin rekkaan, joka vei hänet Venäjän Šebekinossa sijaitsevalle vankileirille.
Vankileirillä Oleksandr asui aluksi kylmässä parakissa, jonka kamiinaan venäläiset eivät antaneet riittävästi polttopuita. Myöhemmin hänet vietiin tuntemattomaan paikkaan, jossa häntä hakattiin ja kuristettiin. Venäläiset kaatoivat Oleksandrin jaloille polttoainetta ja sytyttivät sen tuleen. Venäläiset uhkailivat myös Oleksandria myös tämän perheen kidnappaamisella.
Kun kidutusta oli jatkunut kolme päivää, Oleksandr ymmärsi, että venäläiset halusivat pakottaa hänet vaihtamaan puolia ja työskentelemään Kupjanskin miehityshallinnossa.
– Huijasin heitä. Sanoin, että suostun työskentelemään heidän kanssaan, Oleksandr kertoo.
Tämän jälkeen Oleksandr vietiin takaisin Kupjanskiin. Pian hän kuitenkin löysi itsensä kidutuskammiosta, jonne hänet oli viety sodan ensimmäisinä päivinä.
– Kysyin heiltä, että mitä te oikein teette. Minähän suostuin jo tekemään yhteistyötä, Oleksandr muistelee.
Toinen kammiossa olleista venäläisistä kysyi, että onko Oleksandr tosissaan. Hän lähti tarkistamaan asiaa, sillä välin kun venäläinen jatkoi Oleksandrin kiduttamista. 20 minuuttia myöhemmin toinen venäläisistä palasi ja totesi, että Oleksandr puhui totta.
Elämää miehitetyssä Kupjanskissa
Venäläiset palauttivat Oleksandrille hänen henkilökorttinsa ja käskivät hänet ilmoittautumaan viikon välein, kunnes miehityshallinto saataisiin käynnistettyä. Oleksandr jatkoi kuitenkin venäläisjoukkojen sijaintien päivittämistä tuttavalleen. Hän yritti myös houkutella muita poliiseja lopettamaan yhteistyön venäläisten kanssa.
Oleksandr lähetti vaimonsa ja lapsensa pakolaisiksi Puolaan ja Saksaan, mutta jäi itse vielä Kupjanskiin. Yöt Oleksandr vietti kaukaisilla maatiloilla, hiipien aamuöisin kotiinsa ruokkimaan tyttärensä Puškok-chinchillaa.
Huhtikuun alussa hän kuitenkin tiesi, että hänen täytyisi päästä pois Kupjanskista. Esteenä oli kuitenkin venäläiset tarkastuspisteet, joiden läpi pääsemiseksi hän tarvitsisi uskottavan selityksen.
Tällainen löytyi onneksi lähestyvästä pääsiäisestä. Oleksandr järjesti lukuisia autoja ja täyttäisi ne matkustajilla. He väittäisivät, että he ovat menossa vierailulle viereiseen kaupunkiin pääsiäisen kunniaksi.
Päivää ennen pakoa Oleksandr sai kuitenkin huonoja uutisia: Hänet käskettiin ilmoittautumaan seuraavana päivänä miehityshallinnon eteen. Jos tarkastuspisteillä olevilla sotilailla olisi Oleksandrin nimi listassaan, hän asettaisi kaikki muut autoissa olevat vaaraan. Tarvittaisiin jotain vähemmän huomiota herättävää.
Oleksandr kehittikin nopeasti varasuunnitelman. Hän löysi autoonsa nuoren miehen ja naisen, jotka esittäisivät pariskuntaa. Mukaan lähtivät myös appivanhemmat, joilla ei olisi lainkaan matkatavaroita, jotta venäläisten epäilykset eivät heräisi.
”Burjaattisotilaat ampuvat evakkoja”
– Ensimmäinen tarkastuspiste oli pelottavin, mutta sitten kävi tuuri, Oleksandr kertoo.
Kun auto saapui ensimmäiselle tarkastuspisteelle, alkoi valtaisa rankkasade. Lätimärkä sotilas, joka halusi vain nopeasti pois, tarkasti joukkion henkilöllisyydet ja yritti ottaa radiopuhelimella yhteyttä esimieheensä. Sotilaan radiopuhelin ei kuitenkaan toiminut, ja hän antoi Oleksandrin mennä.
Seuraavat tarkastuspisteet olivat vieläkin helpompia läpäistä, sillä ne olivat kauempana kaupungista. Yhdessäkään niissä ei ollut lainkaan tietoa Oleksandrista. He ajoivat pikkuteitä Balaklian kaupunkiin saakka, jolloin Oleksandrin puhelin sai yhteyden ukrainalaisverkkon. Hän soitti syyttäjäystävälleen, joka oli huolissaan Oleksandrin suunnitelmasta.
– Hän kertoi, että Balakliassa oli liian vaarallista. Burjaattisotilaat ampuvat evakkoja, Oleksandr muistelee.
Ryhmällä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. He päättivät yrittää päästä läpi, mutta vaihtoivat peitetarinaansa. Nyt he olisivat menossa katsomaan autokolarissa loukkaantunutta veljeään Pultavaan. Todellisuudessa Oleksandrin veli oli kuollut aikoja sitten.
Viimeisellä tarkastuspisteellä venäläissotilaat kysyivät, että tulettehan te takaisin.
– Hei, olen rekisteröitynyt Kupjanskin asukas. Vaimoni ja tyttäreni asuvat siellä myös. Olen poissa vain pari päivää, Oleksandr vakuutteli.
Sotilaat ottivat Oleksandrin tiedot ylös ja päästivät heidät läpi. Seuraavalla tarkastuspisteellä odottivat ukrainalaissotilaat. He olivat onnistuneet pakenemaan Venäjän miehitysalueelta.
Venäläiset miehittivät Kupjanskia syyskuuhun asti, jolloin Ukrainan vastahyökkäys onnistui vapauttamaan kaupungin. Vaimo ja lapset jäivät toistaiseksi Saksaan, ja Oleksandr palasi polisiin töihin Kupjanskiin. Yli puolet kaupungin asukkaista on paennut, ja suuri osa tehtävistä liittyy ryöstelyyn ja venäläisten kanssa yhteistyötä tekevien kiinniottamiseen.
Perhe pitää toistaiseksi yhteyttä etäyhteyksin. Oleksandr ei silti joudu olemaan kotonaan yksin: Tyttären Puškok-chinchilla selvisi venäläismiehityksestä ja pitää Oleksandrille seuraa.