”Naisia tarvitaan turvallisuuden tekijöinä”

Paula Risikko korosti naistenpäivänä kokonaisturvallisuuden merkitystä.
Paula Risikko muistuttaa turvallisuusalalla työskentelevän yhä enemmän naisia. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN
Paula Risikko muistuttaa turvallisuusalalla työskentelevän yhä enemmän naisia. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Naisia tarvitaan turvallisuuden tekijöinä, linjasi eduskunnan varapuhemies Paula Risikko (kok.) kansainvälisenä naistenpäivänä lauantaina. Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana toimiva Risikko puhui liiton Lounais-Suomen alueneuvottelukunnan vuosijuhlassa Turussa, tiedotteessa kerrotaan.

Vakavissa häiriötilanteissa viranomaisten resursseja tarvitaan yhteiskunnan kriittisimpien toimintojen jatkamiseen, jolloin yhteisöjen ja kotitalouksien omatoiminen varautuminen on yhteiskunnan kriisinkestävyyden perusta, Risikko totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin liittyvä vapaaehtoisresurssin olemassaolo ja elinvoimaisuus tulee turvata jatkossakin, varapuhemies sanoi.

Suomalaisessa kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallissa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan yhdessä eri viranomaisten, elinkeinoelämään, järjestöjen ja kansalaisten kanssa. Esimerkiksi Naisten Valmiusliitto tarjoaa koulutusta, joka kehittää valmiuksia toimia erilaisissa poikkeustilanteissa.

Risikko huomautti turvallisuusalalla työskentelevän yhä enemmän naisia. Heidän osaamisensa, kriisinhallintataitonsa ja läsnäolonsa tuovat Risikon mukaan merkittävää lisäarvoa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen. Esimerkiksi Hätäkeskuslaitoksen henkilöstöstä suurin osa on naisia, ja koko poliisihallinnon virkamiehistä noin kolmannes on naisia.

Suomalaisista siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista noin 40–50 % on naisia, mikä on EU-maiden keskiarvoa huomattavasti korkeampi osuus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Naisten läsnäolo ja keskustelutaidot auttavat rauhoittamaan hankalia tilanteita ja heillä on usein miehiä paremmat mahdollisuudet käsitellä naisiin ja lapsiin kohdistuneita rikoksia kriisialueilla.

Jokainen voi vaikuttaa turvallisuuteen omalla panoksellaan , Risikko muistutti.

– Tietoisuus riskeistä, ennakoiva varautuminen ja kyky toimia paineen alla lisäävät sekä omaa että yhteisön turvallisuutta. Kun jokainen meistä ottaa vastuuta ja kehittää valmiuksiaan, luomme yhdessä kestävän ja kriiseihin paremmin varautuneen yhteiskunnan.

Mainos